Esiopetukseen ilmoittautuminen

Esiopetukseen ilmoittautuminen tapahtuu aina tammikuussa. Esiopetukseen voi toki hakeutua myös toimintakauden aikana.

Esiopetukseen ilmoittautuminen toimintakaudelle 2012 - 2013 

Jokaisella esiopetusikäisellä on oikeus saada esiopetusta, mutta hän ei kuulu oppivelvollisuuden piiriin.    Esiopetukseen ilmoittautuneiden määrän ja päivähoidon tarpeen selvittyä ratkaistaan esiopetuksen järjestämispaikat.

Esiopetusta järjestetään lukuvuonna 2012 - 2013  seuraavissa päiväkodeissa ja kouluissa:

  • Hakan, Hernemäen, Nätkin, Nojanmaan, Miekkoniemen ja Tuokkolan päiväkodeissa.
  • Savonlinnan normaalikoulussa, Kellarpellon ja  Pihlajaniemen kouluissa varhaiskasvatuksen järjestämänä sekä Savonrannan, Juvolan, Kallislahden ja Moinsalmen kouluissa.

Vuonna 2006 syntyneiden lasten esiopetukseen ilmoittaudutaan sähköisesti tiistaihin 31.1.2012 mennessä.   Lisätietoja saat  puhelinnumerosta:  044 417 4302.

Sähköinen haku

Esiopetukseen liittyvät kuljetukset

Esiopetuksen kuljetuksissa ja matkakustannusten korvauksissa noudatetaan samoja periaatteita kuin perusopetuksessa.

Perusopetuslain 32 § mukaan: ” Jos perusopetusta, esiopetusta, tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muuten muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen taikka oppilaan saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen.”

Savonlinnassa  on hyväksytty periaate, jonka mukaan esiopetusta sivistystoimen yksiköissä annetaan ensisijaisesti lähinnä esiopetukseen oikeutetun lapsen kotia. Mikäli matka esiopetuspaikkaan tällöin ylittää viisi kilometriä kuljetus järjestetään perusopetuslain 32 § mukaisella tavalla. Vanhempien valitessa esiopetuspaikaksi muun kuin lähinnä olevan sivistystoimen yksikön, jonne matka ylittää viisi kilometriä, ei kuljetusta järjestetä eikä kuljetuskustannuksiin vanhemmille avustusta myönnetä.

Mikäli esioppilas käyttää päivähoitopalveluja, hänellä ei ole oikeutta kuljetukseen.