Päivähoitomaksut 1.8.2010 lukien


Kunnan järjestämässä päivähoidossa maksut määräytyvät perheen koon ja tulojen perusteella prosenttiperusteisesti. Enimmillään maksu on 254 euroa kuukaudessa lasta kohden ja jos maksu jää alle 23 euroa lasta kohden, sitä ei peritä. Perheen ensimmäiseksi lapseksi katsotaan aina nuorin päivähoitopalveluja käyttävä lapsi. Perheen toisesta kokopäivähoidossa olevasta lapsesta maksu on saman suuruinen kuin ensimmäisestä lapsesta kuitenkin siten, että perittävän maksun enimmäismäärä on 229 euroa kuukaudessa. Kustakin seuraavasta lapsesta maksu on 20 % nuorimman lapsen maksusta. Maksu peritään enintään 11 kuukaudelta toimintavuoden aikana. Toimintavuosi alkaa 1. elokuuta ja päättyy seuraavana vuonna 31.heinäkuuta.

Päivähoitomaksu määrätään maksamisajankohdan tilannetta vastaavaksi joko todettavissa olevien tai arvioitujen tulojen perusteella. Jos päivähoitopaikan hakija ei ilmoita tulojaan, kunta voi määrätä enimmäismaksun. Hoitomaksu tarkistetaan toimintavuoden alussa ja myös muulloin, mikäli perheen olosuhteet olennaisesti muuttuvat.

Maksualennus

Perheelle voidaan hakemuksesta myöntää alennus tai vapautus päivähoidon maksuista elatusvelvollisuuden, toimeentuloedellytysten tai huollollisten näkökohtien perusteella.

Perheen koko vaikuttaa

Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat molempien alaikäiset lapset.

Tuloina otetaan huomioon

Päätettäessä päivähoitomaksuista perheen tuloina otetaan huomioon veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot. Jos kuukausitulot vaihtelevat, otetaan kuukausituloina huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo.

Tuloina ei oteta huomioon

lapsilisää, vammaisetuuksista annetun lain mukaista etuutta, kansaneläkelain lapsikorotusta, asumistukea, tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavia sairaanhoito- ja tutkimuskuluja, sotilasavustusta, rintamalisää, opintorahaa, aikuiskoulutustukea, opintotuen asumislisää, toimeentulona maksettavaa toimintarahaa ja matkakorvausta, Kansaeläkelaitoksen kuntoisuusetuisuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaista ylläpitokorvausta, julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain mukaista ylläpitokorvausta, opintojen johdosta suoritettavia apurahoja ja muita vastaavia avustuksia, perhehoidon kustannusten korvauksia eikä lasten kotihoidon tukea.

Tulojen vähennyksenä otetaan huomioon

suoritetut elatusavut ja tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä rahasyytinki. Kokopäivähoidon kuukausimaksu saa olla enintään perheen koon mukaan määräytyvän maksuprosentin osoittama euromäärä vähimmäistulorajan ylittävästä kuukausimaksusta.

Tulorajat ja maksuprosentit

Perheen koko Tuloraja euroa/kk Korkein maksu %
2 1198 11,5
3 1477 9,4
4 1754 7,9
5 1871 7,9
6 1988 7,9

 

Jos perheen koko on suurempi kuin 6, lisätään maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 117 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta.

Kun lapsi on vanhemman tai muun huoltajan poikkeavan työajan tai opiskelun vuoksi jatkuvasti päivähoidossa vain osan kalenterikuukauden toimintapäivistä, peritään alhaisempi kuukausimaksu.

Maksu lasketaan edellä olevien perusteiden mukaan siten, että vanhempien kanssa hoidon alkaessa kirjallisesti tehdyssä hoitosopimuksessa sovittu hoitopäivien lukumäärä (=keskimääräinen hoitopäivien määrä/kalenterikuukausi) muunnetaan prosenteiksi seuraavasti:

jos hoitopäiviä kalenterikuukaudessa on:
14 tai enemmän, maksu on 100 % eli täysi kuukausimaksu
enintään 13, maksu on 65 % täydestä kuukausimaksusta.

Jos lapsi on osapäivähoidossa (hoitoaika päivittäin enintään 5 tuntia), peritään maksu seuraavasti:

jos hoitopäiviä kalenterikuukaudessa on:
14 tai enemmän, maksu on 65 % täydestä kuukausimaksusta
enintään 13, maksu on 50 % täydestä kuukausimaksusta.
Tätä maksua sovelletaan myös osapäivähoidossa oleviin esioppilaisiin

Tilapäisesti annettavasta päivähoidosta peritään ensimmäisestä ja toisesta lapsesta 15 euroa ja kolmannesta 10 euroa hoitopäivältä hoidon kestoajasta riippumatta.

Ympärivuorokautisesta päivähoidosta perittävä hoitomaksu:

Päivähoito, jota annetaan klo 18.00-06.00 välisenä aikana, on vuorohoitoa ja hoitomaksu määräytyy tällöin tuntiperusteisena.

Maksun määräytymisen perusteena ovat hoitotunnit ja maksun prosentuaalinen porrastaminen kokopäivähoidon maksusta. Mikäli hoitotuntien määrää on vaikea arvioida, voidaan käyttää esim. kolmen kuukauden seurannan pohjalta näiden kuukausien keskiarvoa hoitotunneista.

Ympärivuorokautinen hoitoaika tuntia / kk Hoitomaksu % kokopäivähoidon maksusta
alle 60 h  40 %
61 - 100 60 %
101 - 160 80 %
161 - 100 %


Päivähoidon alkaminen ja päättyminen

Kun hoito alkaa tai päättyy kesken kalenterikuukauden, maksu peritään hoitopäivien lukumäärän mukaan.

Poissaolot

Kun lapsi on sairauden johdosta poissa päivähoidosta 11 toimintapäivää tai enemmän kalenterikuukauden aikana, peritään maksuna puolet kuukausi-maksun määrästä. Kun lapsi on sairauden johdosta poissa kaikki kalenteri-kuukauden toimintapäivät, maksua tältä kuukaudelta ei peritä lainkaan. Kun lapsi on muun kuin sairauden johdosta poissa kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Muutoin peritään aina täysi kuukausimaksu.

Maksamattomat hoitomaksut

Mikäli päivähoitomaksut ovat jääneet maksamatta, pyydämme neuvottelemaan maksujärjestelyistä päiväkodinjohtajan tai perhepäivähoidonohjaajan kanssa.

Perheen olosuhteiden muutokset, koulujen loma-ajat ja kesäaika

Perheen olosuhteiden muutokset on välittömästi ilmoitettava, esim. perhetilanteen, ansiotulon tai osoitteen muuttuminen. Koulujen loma-ajat ja kesäaika ovat päivähoidossa "hiljaista" aikaa, koska lapsia on suhteellisen paljon poissa. Tällöin henkilökunta päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa pitää lomiaan ja päivähoitopaikkoja on auki tarvetta vastaava määrä. Tämän vuoksi vanhempia pyydetään aina riittävän ajoissa ilmoittamaan lapsen mahdollinen hoidon tarve kyseisinä aikoina.

HUOM! Opiskelijoiden lasten maksua ei muuteta kesäkuukausien osalta.

Päivähoitomaksujen määrittely: päiväkodinjohtaja/perhepäivähoidonohjaaja

Päivähoitolaskutus:

Savolainen Päivi, toimistosihteeri
  • Sivistystoimiala / Päivähoito
Puh. 044 417 4302
Fax (015) 525 0222
Osoite: Olavinkatu 27, 57130 Savonlinna
Sähköposti: