|
Linnankadun
kehittämishanke

Linnankadun kehittämishanke
valmisteltiin Savonlinnan Liikelaitosten keskuksessa 2007. Hanke
eteni päätöksentekoon 2008 alkupuolella sekä Savonlinnan
kaupungilla että kesällä Etelä-Savon ympäristökeskuksessa.
Hankkeelle tehtiin positiivinen rahoituspäätös vuosille
2008-2013. Hankkeen kaupungin rahoitusosuus on 25%, ulkopuolista
rahoitusta 75%.
Hankkeen toimenpiteet kohdistuvat
Savonlinnan kaupungin omistamiin kiinteistöihin, puisto- ja
pihatiloihin sekä katualueisiin Linnankadun Olavinlinnan
puoleisessa päädyssä. Hankkeelle on valmisteltu jatkoa nyt
toteutettavan vaiheen jälkeen, jatkohankkeen vaikutusaika alkaisi
1.5.2009. Hankkeen toimenpiteitä on alustavasti aikataulutettu
vuoteen 2015 saakka. Kiinteistöjen lisäksi hankkeessa
kehitetään piha-alueita ja puistoja. Palvelujen ja
sisällönkehittämisen kannalta vaikutusalue on laajempi, ja
asiakasryhmistä alueen asukkaat, yritykset ja matkailijat
pyritään huomioimaan kaikissa toimenpiteissä.
Hankkeen tarkoituksena on
kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön ja rakennusten
säilyttäminen ja osittainen ennallistaminen. Näillä
toimenpiteillä torjutaan rakennetun ympäristön rappeutumista
Savonlinnan matkailun tärkeimmällä alueella. Tavoitteena on
myös alueen vetovoimaisuuden, houkuttelevuuden ja
saavutettavuuden parantaminen sekä kulttuuri- ja
kotiseutuidentiteetin lisääminen. Kohderyhminä koko hankkeen
toimenpiteillä ovat alueen asukkaat, yritykset ja matkailijat.
Hankkeella parannetaan alueella toimivien yritysten
toimintaedellytyksiä ja liikeimagoa. Näitä parannetaan
infrastruktuuria, hallinnointia ja sähköisiä
palvelujärjestelmiä kehittämällä.
|