Sylvia Avellan

Sylvia Avellan syntyi vuonna 1870 Lappeenrannassa postimestari ja majuri Johan Renqvistin tyttärenä. Hän kävi Heinolan tyttökoulua ja Helsingin käsityökoulua. Sylvia Renqvist avioitui vuonna 1894 Niilo Avellanin (1868-1938) kanssa. Mies oli Lahden yhteiskoulun rehtori ja kaupungin johtavia nuorsuomalaisia. Avioliitosta syntyi kaksi lasta: Olavi vuonna 1896 ja Irja (vuodesta 1924 Leistén) 1902.

Sylvia Avellan. Kuva:Museovirasto

Putkinotko talvella 1907.  Lehtosen piirros kirjeessä Avellanille.  Kuva: Otavan kuva-arkisto.

Lehtonen tutustui Avellaneihin Rudolf Holstin kautta vuonna 1906. Lehtosen ja Sylvia Avellanin välille kehittyi ystävyys- ja rakkaussuhde. He olivat kirjeenvaihdossa Sylvian kuolemaan saakka. - - - että ne on poltettava! Että minun yksityiselämääni ei kuolemani jälkeen ole kellään mitään oikeutta! - - - Sillä kirjeet ovat sieluni, ja sieluni on toki minun!! (kirje Avellanille 1.3.1916)

Sylvia säilytti Lehtosen hävitysvaatimuksista piittaamatta kirjailijan 300 kirjettä, jotka Niilo Avellan vaimonsa tahdon mukaisesti luovutti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Lydia Lehtosen kuoleman jälkeen kirjeet saatettiin tutkijoiden käyttöön. Ne on julkaistu Pekka Tarkan toimittamana kokoelmana Putkinotkon herra. Lehtonen hävitti Avellanin kirjeet.

Kirjeissään Lehtonen kertoi Avellanille suorasukaisesti mm. sairauksistaan ja muista naissuhteistaan. Hän pyysi Sylvialta myös sisustus- ja puutarhanhoito-ohjeita sekä neuvoja teostensa naisten hahmottelemisessa.

Avellan vieraili Lehtosen luona Inhalla. Joskus hänellä oli mukanaan ystävättärensä Edit Grenman (1872-1937), jota varten Lehtonen suunnitteli läheiseen Hakoniemeen huvilaa, muttei toteuttanut hanketta. Rakastavaiset tapasivat Inhan lisäksi myös hotelleissa ja matkustajakodeissa eri puolilla Suomea. Suhde päättyi vasta Sylvian kuolemaan vuonna 1920. Sylvian piirteitä on Sorron lapset - Punainen mies -romaaniparin Julia Oljemarkissa.

Kyllähän minä sinun tähtesi tahtoisin olla hyvä kirjailija, mutta minkä minä sille voin, etten kykene. Ja toisaalta on niin hauska ajatella, että sinä et ihme kyllä heitä minua, vaikka minä niin huono olenkin. - - - Siltä vain tuntuu, kuin että jos sinä menet pois, kauempaa minäkään en tahdo elää, enkä halua enkä jaksakaan. Tuntuu kuin olisimme iankaikkiseksi vihityt. Ja se on hyvä tunne. Kuitenkin on niin, että iankaikkisuus: mitä se on? Tyhjää, ei mitään! Siksi olisi meidän käytettävä tämä elämämme. (kirje Avellanille 20.2.1911)

Inhan päärakennuksen eteläpääty, johon Lehtonen rakennutti verannan. Valokuva Jukka Laulajainen 2000

Oli sangen surkeaa, kun sinä lähdit. Kaikki muuttui niin surulliseksi ja harmaaksi ja metsäiseksi. Oli kirkas päivä seuraavakin, mutta en oikein ymmärtänyt valoa. Oli niin yksinäistä. Ja työ raskasta – jos sitä olen tehnytkään vielä. Usko minua, nuo päivät, jotka olit täällä, olivat elämäni suurinta runoa.  (kirje Avellanille 17.7.1912)

Sylvia Avellan oli Lehtosta yli kymmenen vuotta vanhempi ja huomattavasti sivistyneempi heistä kahdesta, toteaa Eila Pennanen. Hänen mielestään Lehtonen rakasti Sylviaa, mutta tunsi myös vihaa tätä kohtaan. Pennasesta näyttää siltä kuin hän olisi halunnut kostaa Sylvia Avellanille sen että rakasti tätä. Lehtosen kirjeet Sylvialle ovatkin varsin suorasukaisia:

Mitä roskaa sinä taas minulle kirjoitit! Luuletko sinä, että sinä koskaan pääset minusta irti tai minä sinusta?! Se on turha harhaluulo: me olemme toistemme veressä. - - - Minä tiedän, ettei meidän selviä välejämme mikään sotke, vaikka sekin ihme tapahtuisi, että minä vanhoillani epätoivoissani hankkisin vaimonkin. (kirje Avellanille 5.3.1913)

Myös Veijo Meri esseessään Joel Lehtosen Rouva Bovary  ihmettelee Lehtosen kirjeiden sävyä ja sisältöä sekä pohtii Lehtosen ja Avellanin suhdetta:

Miksi nämä kirjeet on kirjoitettu? Miksi ne ovat tämmöisiä? Eivät rakkauskirjeet tämmöisiä ole. Ne ovat puppua. Nämä ovat täyttä asiaa. - - - Kolmetoista vuotta.  - - - Heidän on täytynyt tehdä sopimus, että he kirjoittavat toisilleen paljaan alastoman totuuden. - - - Ehkä he sittenkin olivat vain kokemattomia romanttisia ihmisiä ja halusivat tulla kolhituiksi.

Lehtonen oli hyvissä väleissä Olavi ja Irja Avellanin kanssa. Huopalahden aikoina he kuuluivat perhetuttuihin. Sylvia Avellan kuoli 23.3.1920.

Terveellistä ja kehittävää, ymmärtääkseni, on elämäni Sinun kanssasi minulle ollut. Olen oppinut hiukan yhtä ja toista. Ja ennenkaikkea: olen niin tyytyväinen, lopultakin siihen aikaan. Olemmehan olleet uskollisia ystäviä, ainakin vilpitön olet Sinä minulle ollut. Emmehän ole mitään salanneet. Olethan niin kauniisti lohduttanut minua oikuissani ja epätoivon-puuskissani. Minä olen Sinuun niin sangen tyytyväinen.

Minä toivon, että Sinä olet ystäväni kuolemaani saakka – ja sitä kauemminkin. --- Olen nähnyt, miten onnettomia ihmiset ovat esim. avioliitossa. Uskon, että minä olisin aivan kelvoton siihen asemaan. Miksi siis en uskoisi, että onnellisin olen juuri näin, – Sinun, ystäväni, kanssa, – Sinua polkien, ollen Sinulle paha, jota et ansaitse. (kirje Avellanille 20.9.1911)