Runoilija Joel Lehtonen |
|
Joel Lehtonen tunnetaan parhaiten proosastaan, mutta hän oli myös merkittävä aikansa suomalaisen lyriikan uudistaja. Hänen runouttaan ei pidetä kovin tasalaatuisena, vaan osittain katkelmallisena ja puolihuolimattomana säkeiden juoksutteluna. Parhaimmillaan Lehtosen runot kuuluvat kuitenkin suomalaisen lyriikan hienoimpiin. |
 Lehtosta esittävä kipsiveistos Savonlinnan kaupunginkirjastossa. Kuva: Tuulevi Ovaska |
Lehtosen runoudelle ovat ominaisia laaja-alaiset rytmiset ja mitalliset muistumat esimerkiksi kalevalaisesta runoudesta, antiikin heksametristä, oman ajan lauluista taikka Aleksis Kiven tuotannosta. Lehtonen tunsi ja tiedosti käyttämänsä mitat ja hyödynsi niitä myös parodisesti. Lehtosen vaikutus suomalaisen runouden kansankuvauksen kääntymisessä runebergiläisestä idealisoinnista arkisempaan todenmukaisuuteen on huomattava. Hänellä on merkittävä osuutensa suomalaisen lyriikan murroksessa.
Joel Lehtosta ja Eino Leinoa pidetään suomalaisessa kirjallisuushistoriassa vapaan mitan uranuurtajina. Lehtonen kirjoitti vapaata mittaa samaan aikaan kuin Leino, mutta julkaisi myöhemmin. Sittemmin lyyrikko Lehtonen on jäänyt prosaisti Lehtosen varjoon ja lähes unohdettu, mutta löydetty taas uudelleen. |
|
Lassi Nummi jakaa Lehtosen lyyrisen tuotannon kolmeen ryhmään:
Esikoisrunoelma Perm : syysyön unelma (1904) on vahvasti uusromanttinen, suorastaan yltiöromanttinen. Sen nimihenkilö on yli-ihmistyyppi ja sankarihahmo, jonka laumasieluisuutta halveksiva yksilöllisyys ja vapaudentahto heijastavat myös sortokauden tunnelmia. Lehtonen mukailee runoelmassa kalevalamittaa. Orvon orjapojan esihistorialliseen aikaan sijoittuvassa traagisessa tarinassa on vaikutteita Kalevalan Kullervosta ja Eino Leinon Helkavirsistä.
Runoelman päähenkilö kohoaa kurjasta orjasta kansansa johtajaksi. Vapauttaakseen maan sorrosta hän uhraa kaiken: rakastettunsa, kotinsa, kunniansa ja maineensa. Teos on paatoksellinen ja traaginen sankaritarina, jonka yhteydessä ei voi puhua varsinaisesta henkilökuvauksesta tai yhtenäisestä kerronnasta. Teos etenee katkelmina, joissa Perm toimii tiettyjen periaatteiden mukaan. Kerronta on ylenpalttisen kuvailevaa ja mahtipontista.
|
Tuiski tuimin tulinen Perm, kalvan armoton kavautti, tuota heristi, hahatti nauroi eessä kasvojen katalan: -- Sanele orjan suvuksi Permiä petosisua! Kärsinkö orjaa isoa, kun jo poikas-orjan hyljin, itse orjasta ylenin? Permejä ovat sukuisin vain sen nimen kantavaiset. Kanna ei Permin nimeä muut kuin Perm, ken nimensä otti. Yksin kannan mä nimeä, yksin mä Perm olen sukuisin. Olen sukuni, emoni olen, olen mä oma isoni, poikani on ainut Perm; nimensä suojelen somasti kalvoilla kipentävillä ahnailta anastajilta, muilta oudoilta isiltä! |
Toisen ryhmän kahta kokoelmaa Nummi sanoo Lehtosen avauksiksi realismiin. Vuonna 1911 ilmestynyt Rakkaita muistoja on lyhyin tuokio- ja henkilökuvin etenevä runosarja, joka on sääminkiläis-savonlinnalaista kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa sekä suorasukaista tapainkuvausta. Myös Markkinoilta-kokoelma (1912) ammentaa savolaisesta ympäristöstä. Se on päältäpäin iloinen, mutta huumorin alla on epäilyä ja pettymystä.
| "Barcaruola Veneziana" Mut silti: kaupunkini, hilpein töin se kasvakoon, ei ahtain mielin kuunaan! Syy suurin, miks niin puhtain säteiköin kuin pyhimäkselläänkin lie, sen kruunaan? Pyhimys aulis! Juhlat Olavin! Kuu keski-kesän paistaa. Niinkuin hopee kimaltaa salmet, sillat köynnöksin... Regatta liukuu soihduin, kukka-kopee. Ja verannalle kylpylän soi kuumat sävelet Casinolla... maljat luo kevyeks sielun, runon lentää suo, -- yöst' ilotulten käy jasmiinein huumat! Oi kuudan-yö! Sellaisna kerran anoi naist ylevää mies nuori. Suu kun janoi ja mykistyi jo, -- ah, jo sylins aukee. Se autuas, ken valkeuteen sen raukee! |
 |
Unto Kupiainen asettaa Markkinoilta ja Rakkaita muistoja -kokoelmat Lehtosen humoristisen ja sosiaalisen tuotannon alkukohdaksi. Jo näissä runoissa Lehtonen limittää huumorin ja yhteiskunnallisen kritiikin. Hän kuvaa yhteiskunnan kaikkia kerroksia, nousukkaita kritisoiden ja myötätunto vanhan ja katoavan puolella.
Unto Kupiaisen mukaan on kuvaavaa, että kotiseudulle omistettu runoteos Rakkaita muistoja ja Italian vaikutelmista syntynyt proosateos Myrtti ja alppiruusu ilmestyivät samana vuonna. Lehtosen taiteilijaluonteen vastakohtaisuus on myös maantieteellistä: rakkaus Savoon vuorottelee kaukokaipuun kanssa. Yhteiskunnallinen näkökulma on kuitenkin vain yksi runojen ulottuvuuksista. Kupiaisen mielestä runoissa puhuu myös Lehtosen kotiseuturakkaus, joka on hänen taiteilijanluonteensa selvimpiä piirteitä.
Markkinoilta on triptyykki, jota hallitsee sen keskiosa "Nurkka-Massin kuuliaiset", pitkä runo savolaisesta bakkanaalista huhtikuisissa kuuliaisjuhlissa. Tarinan päähenkilö on sulhanen Nuutti Massinen, huutolaispoika, joka työllä, petoksella ja saituudella on koonnut itselleen omaisuuden. Omissa kuuliaisissaankin hän jättäytyy taka-alalle liiketoimien, viinanmyynnin, vuoksi. Morsian, Impi Potentilla, on lehtolapsen äiti ja jälleen raskaana, eikä morsiuspari tunnu erityisemmin välittävän toisistaan.
Pekka Tarkka toteaa Markkinoilta -kokoelman merkitsevän siirtymää Mataleenan mystis-maagisesta kansankuvasta kohti todellisuutta, vaikka teoksen maailma vielä onkin tahallaan pirstaleinen.
| Kyläkauppias ja "mamma" Niin, se Tevanjoen kauppias, äijä kelmeä ja littu-poski, joka vielä kerran nuoristuin tahtoo elon maljat ryyppäellä; eipä hätää tässä! kaiken ikää koottu on ja saatu mammonaa! -- tuollapa hän seisoo mataminsa lihavahkon kanssa karsinassa uskollisen, hurskaan "mammansa", kirkkoon-kekottajan, samall'aikaa köyhillekin hellän, antavaisen, leikkisän kuin vikeltävä porsas. Pienet kiilu-silmät haaleat sievästi ne on nyt maahan luodut, -- sillä tuossa vieressänsä, hyi, mikä ruoja naiseks istunee, |
hyi ja aijai! ihan naurattaa mammaa; siitä istujasta kerron vasta. Niin hän seisoo kauppiaansa vieressä, tuon Akselinsa, jonka rintapieltä sillinsuomut jotkut tähdittävi, hopein prenikoitsee, Tevanjoen komesrootin, Falkin. Seisoo, juhmu-kulma, katselee alas rakosesta silmäripsein valkeain kuin sian silmäripset, törösuinen mamma, mutta tuimat kulmat: niiss' ei ole karvoja; lepää mamman sormet vatsan päällä, sormein päällä rinnat hyllyilee virtten heliöitten veisurilla. Mutta: -- pirtin perällä on parhaat!
|
|
Primitiiviseen Savon kansaan tuntee runoilija miltei maagillista verenvetoa. - - - Hänen runoudessaankin on aina mukana palanen idyllistä, ehkä karua ja alkeellista, mutta sittenkin herttaisesti hymyilevää Itä-Savoa. Sääminki ja Juva seuraavat häntä yksinpä Saharan keitaaseen saakka - - -. (Unto Kupiainen) Lehtonen kuvasi mielellään nähtyjä maisemia, koettuja tapauksia ja tuttuja henkilöitä. On kerrottu, että hänellä oli tapana istuskella tai makailla talonpoikaispirttien penkeillä ja kuunnella talonväen juttuja ja seurata heidän puuhiaan. |
|
Kolmannen ryhmän teoksia Nummi kutsuu keskeislyyrisiksi. Nuoruus (1911) on hänen mukaansa lyyrinen ja kokeellinen kokoelma, jossa Lehtonen osoittaa taitonsa loppusoinnuttoman ja vapaarytmisen runon taitajana, mutta näyttää osaavansa myös runsaiden loppusointujen käytön.
 |
Nuorena
Kalvetkoot kuni hopea-hapset Ah, nuo onnekkat, isot lapset! Siis -- näkemiin, muut, hopea-hapset! |
Unto Kupiaisen mielestä Nuoruuden antama vaikutelma on hauras ja aiheiden käsittely sovinnaisen romanttista eikä kovin syvällistä. Tuoreesta luonnontunteesta ja visuaalisesti aistituista maisemista Kupiainen kuitenkin kokoelmaa kiittää. Hän mainitsee myös kokoelman eroottisuuden ja nuorekkaan melankolian, jonka takaa toisinaan paljastuu humoristi. Jo tuolloin näyttäytyi Lehtosen koko tuotannolle ominainen kuoleman vietin ja elämän janon taistelu.
Pessimismi väijyy kaiken alla myös Munkkikammiossa (1914), vaikka pääaiheena onkin rakkaus, jota käsitellään erilaisten naishahmojen kautta. Lassi Nummen mielestä Lehtosen eroottinen tematiikka on tässä kokoelmassa monipuolisimmillaan. Munkkikammiossa Lehtonen Unto Kupiaisen mielestä saavuttaa lyyrillisen kypsyytensä. Lehtosen rytmiikka on täyteläistä ja omaperäisen innostunutta. Kokoelma, jonka monien runojen maisema on Savonlinna, on Kupiaisen mielestä Lehtosen persoonallisin runoteos, viimeisen kokoelman Hyvästijättö Lintukodolle ohella.
|
 |
| Lili (osa) Sun kuvasi tuossa, Lili, mun liljani, ruusuni. Siit' on jo aikoja, jolloin unta näit lapsellista, että oisin sun onnesi tarhuri. Nyt yksin ja kylmä oon, -- toisin vei myös sua vuosia kymmenkunta. Kuink' olet vakaa ja kalvas, Lili, mun hohtava ruusuni! |
Sa muistatko, Lili, sen kevään muistatko, kukkani? Sen lehdon, jossa kai aukee yhä nyt metsäruusuja, nuoret tiellä kai laulain, poimien kulkevi. Ens kerran näin sinut, armas, siellä, toit mulle ruusun, ah nuoruus pyhä, ja katsoit kuin lemmikki, mun liljani. |
Kokoelmassa Puolikuun alla (1919) oma tunne-elämä ei juuri näy, vaan runot keskittyvät kuvaamaan kaukaisen maan ihmisiä ja elämää. Kokoelman runot ovat syntyneet Lehtosen juuri ennen maailmansodan syttymistä tekemän Tunisian matkan (1914) kokemuksista. Lehtonen ei tyydy kuvamaan vain pintaa ja kauneutta, vaan kirjoittaa runoissa myös kärsimyksestä ja köyhyydestä. Huugo Jalkasen aikalaisarvostelun mukaan kokoelmassa on "hehkua, väriä ja eloa" ja siinä "soinnahtelee runoilijan vapaa ja kypsynyt elämänymmärrys, voimakas tunne ja hehkuva kuvitusvoima".
 |
Nomaadit (osa)
Ne siirtyvät pois Saharasta Kun uuniksi aavikon ilma Toki talvella taivas vettä Jano, nälkä nyt uhkaa -- siksi |
Joel Lehtosen runotuotannossa on aukko vuodesta 1919 vuoteen 1934 eli aikana, jolloin hän prosaistina saavutti uransa huipun ja loi keskeiset romaaninsa.
Hän kuitenkin kirjoitti kokoelman Keuruulainen impromptu noin vuonna 1929, mutta se julkaistiin postuumisti vasta vuonna 1961. Puoliväliin saakka kokoelma tuntuu optimistin kirjoittamalta, kunnes ajatus palaa taas epäilyyn ja pessimismiin. Kokoelma koostuu 15 runosta, joista kymmenen kuuluu teokselle nimen antaneeseen runosarjaan Keuruusta.
 |
Allegro
Mutta kun nyt lähden, -- Kenpä kertoo, kuinka Kuinka suloisesti |
Testamentikseen hän jätti runoteoksen, jonka depressio on niin syvää ja omakohtaista, että sitä on vaikea unohtaa. (Kai Laitinen)
Lehtosen jäähyväisteos Hyvästijättö Lintukodolle (1934) on yhden kesän tuote ja keskittyneen, joustavan ja vaivattoman runokielen näyte, ehkä liiankin paljas ja tuskallinen. Kokoelma on luonteeltaan tilitys ja testamentti. Runot ovat säästeliäitä ja koruttomia monologeja aiheenaan kuoleman läheisyys ja kaiken katoavaisuus, mutta väsynyt kiitollisuus eletystä. Kokoelma on mestariteos, joka on samaan aikaan ahdistava ja kepeä. |
 |
|
En pettänyt laivaani koskaan... Jäi laivani vanha muinoin
Lie aikaa kylläkin siitä...
Hei, pumppuusi käyn ja autan
Sinut pinnalle nostan ja korjaan:
|
Sua varten se viimeinen kulta, --
Saat purjeet, joista yltää
Niin, ystävä, -- ruumisarkku,
Ja muille, vaikka ei meille,
Ja joskin rannalle toivo
|
© Savonlinnan kaupunginkirjasto / Tuulevi Ovaska / Päivitetty 23.01.2001
