Joel Lehtosen Putkinotko-sarja

Joel Lehtosen realistisen kerronnan voidaan sanoa huipentuvan ns. Putkinotko-sarjassa, johon kuuluvat romaani Kerran kesällä ja novellikokoelma Kuolleet omenapuut sekä Lehtosen pääteos Putkinotko. Putkinotkon epilogit kokoelmassa Korpi ja puutarha liittyvät myös näihin teoksiin, mutta eivät varsinaisesti kuuluu sarjaan.

Putkinotko-sarja ei kuitenkaan ole irrallinen osa Lehtosen tuotantoa, sillä kirjailija kulki kaikenaikaa joko Putkinotkon suuntaan tai sieltä poispäin. Sekä tulojäljet että poistumisjäljet ovat nähtävissä, kuten Martti Uusikylä toteaa. Sarja on kuitenkin monen mielestä Joel Lehtosen parasta tekstiä niin henkilö- ja luonnonkuvauksen kuin juonenkehittelynkin suhteen. Lehtosen vastakohtaiset piirteet ovat myös tasapainossa: huumori ei ole liian ivallista ja teosta hallitsee elämänmyönteisyys, vaikka pessimismi onkin läsnä.

Näissä teoksissa Lehtonen tarkastelee niitä muutoksia, joita teollistuminen, puun hinnan nousu, rahatalous ja liikenneolojen kehittyminen aiheuttivat syrjäseutujen asukkaiden elämään. Sarjan henkilöt havainnollistavat erilaisia tapoja suhtautua muutoksiin.

Kirjakauppias Aapeli Muttinen on köyhäinapua harrastava porvari, kauppaneuvos Konsta Könölin on suuryritysten jakoihin sortuva nousukas, Oiva Tommola on ahne kiipijä, Väinö Bongman haikailee muinaissuomalaisuuden perään, Lauri Falk parodioi romantiikan ajan haaveilevaa runoilijaa ja kansaa edustaa ahne ja epäluuloinen Juutas Käkriäinen.

Sivun alkuun

Kerran kesällä  

Vuonna 1917 ilmestyneen romaanin koko nimi Homo novus tai ei mitään uutta auringon alla s.o. Kerran kesällä maamansikoita hunajassa ja kermassa Könöliinien pöydässä; niille, joita makeus äitelöi, antaa Muttinen, joka ie tahdo naimisiin, koska pelkää olemattoman poikansa joutuvan sotaan, härkää ja pippurijuurta, ynnä kertomus signor Falcosta ja Bongmanin taisteluista Holoferneksen kanssa, tehnyt Joel Lehtonen, kuin myös erinäisistä muistakin narreista tavallisten porvareitten ja moukkain seassa, pikkukaupungissa Anno mcmxiii lienee pituudessaan ainakin Suomen ennätys. Työnimeltään teos oli "Pomo" viitaten kauppaneuvos Könöliniin.

Romaani Kerran kesällä aloittaa Lehtosen Putkinotko-sarjan, kirjallisen kauden, jota on sanottu Lehtosen mestarivaiheeksikin. Tässä romaanissa on jo näkyvissä Lehtosen pääteoksille ominainen ironisen haikea kaksoisvalotus. Teos kuvaa hilpeän toverijoukon vaiheita kesällä 1913 pienessä kylpyläkaupungissa - siis Savonlinnassa - ja paljastaa vähitellen keskushenkilöistä asioita, jotka eivät enää olekaan niin hilpeitä. Teoksen keskeiset henkilöt edustavat pikkukaupungin keskiluokkaisen väestön eri puolia.

Romaanin yksi päähenkilö on Lauri Falk, laulaja, säveltäjä, pianisti ja runoilija. Hän on epäonnistunut romanttinen taiteilija, osittain Lehtosen kriittinen omakuva nuoruuden vuosilta. Hän on keskivarakkaan talollisen poika, jonka isä on lähettänyt lukemaan virkamieheksi, koulutusmahdollisuutensa hukkaan heittänyt nuorukainen, joka on tuhlannut viimeiset perintörahansa ulkomaan matkaan, ja palaa Suomeen haaveissaan pettyneenä.

Falk on heikkoluonteinen nuorukainen, varsinainen tuuliviiri. Romaanin juonen muodostaa tarmottoman Falkin ja ihanteellisen Svea Könölinin rakkaustarina. Kohdatessaan arjen osoittautuu tyhjäntoimittajan ja haaveksijan romanssi pelkäksi unelmaksi. Pekka Tarkan mielestä Lehtonen arvosteli Falkin hahmon kautta paitsi itseään myös muita uusromantikkoja, esimerkiksi ystäväänsä Aarni Koutaa.

Toinen päähenkilö, kirjakauppias Aapeli Muttinen, on koominen sankarihahmo, elämännautiskelija, joka ylpeilee oikeudesta harjoittaa vapautta, uteliaisuutta ja epäilyä. Muttisella on hyvä sydän, mutta hän on silti skeptikko. Maailmanmenon suhteen Muttinen on pessimisti, eikä ihmisrakkaudestaan huolimatta halua omia lapsia:

Lapsia. En koskaan. Tähän maailmaan! - - - Kärsimme mekin, miksi pitäisi vielä muiden kärsiä, mikä oikeus meillä on hankkia lapsia, tällaiseen maailmaan? Tungosta, liika-asutusta, siis köyhyyttä - - -.

Muttinen on isokokoinen, rokonarpinen ja tihrusilmäinen. Hän on rauhanomainen liberaali, joka vastustaa kirkkoa ja kapitalismia. Hänen vaaleanpunainen vasemmistolaisuutensa on ristiriidassa hänen asemansa ja työnsä kanssa, sillä hän hoitaa kirjakauppaansa hyvin nimenomaan ansaitakseen lisää rahaa. Uskonnollisilla kirjoilla voittoa tekevä kirkonvastustaja huomaa kyllä itsekin kaksinaamaisuutensa. Pekka Tarkan mukaan Muttisen hahmon taustalla on monia todellisia henkilöitä: ainakin Juho Rissanen, Juhani Aho ja Ernst Lampén.

Kolmas keskushenkilö on kauppaneuvos ovela Konstantin Könölin, alkujaan Konsta Könönen, talouselämän nousukas, jonka konkurssi kertoo kansanomaisen yritteliäisyyden tuhosta kapitalismin otteessa. Orvoksi jäänyt ja pientalollisen ottopojaksi joutunut Konsta on tehnyt kauppaa pienestä pitäen: leipäkauppaa nälkävuosina, romu- ja lumppukauppaa, voita ja riistaa Pietariin. 1910-luvun alussa hän omistaa sahan, tervehöyrylaivaston sekä maata ja metsää.

Könölin ei kuitenkaan ole siirtynyt kokonaan rahatalouden aikaan, vaan elää yhä osittain vanhanaikaisessa vaihdantataloudessa: vaihtaa jauhoja työhön ja arvioi liikkeensä tuottoa karjanhinnalla. Romaanissa kerrotaan Könölinin tarun loppu: kuoliniskun antaa pääkaupungin pankki, joka lopettaa luotonannon rohkaistuaan Könöliniä ensin laajennushankkeisiin lainarahalla.

Muinaismuistoyhdistyksen stipendiaatti Väinö Bongman haikailee muinaissuomalaisuuden ja tuohikulttuurin perään. Hän on parodia myöhäiskareliaaneista, joille Suomen syrjäseudut olivat täynnä kulttuuriaarteita ja turmeltumattomia luonnonlapsia. Muinaissuomalaiseksi jättiläiseksi itsensä kokeva Bongman siteeraa Kalevalaa "persoonallisesti". Hän on kiihkeä niin sanoissaan kuin teoissaankin, fanaatikko, joka syyttää talonpoikia siitä, etteivät nämä vastaa hänen kansallisromanttisia kuvitelmiaan.

Bongmanin jonkinlainen vastapari on pikkukaupungin asianajotoimiston apulainen Oiva Tommola, joka käyttää tuomarin titteliä. Hän on itsepäinen ja itsekäs materialisti, joka tavoittelee kaikessa taloudellista voittoa, kaksinaismoralisti, jolle koti merkitsee lähinnä rikasta vaimoa ja laki rahvaan kurissapitoa. Asianajajan työn lisäksi hän harjoittaa pientä liiketoimintaa, muun muassa muikkukauppaa Länsi-Suomeen.

Romaanissa tavataan myös muiden muassa juoppo ajuri Jahvet Hepsulainen ja hunningolle joutunut tukkijätkä Ienok Maljanen, jotka Markkinoilla -kokoelmassa olivat vielä vauraita talonpoikia, sekä laiska maanviljelijä Matti Muikkunen ja hänen vaimonsa Aina Kustava. Lehtonen vältti selvästi käyttämästä todellisia, olemassa olevia nimiä, ja sepitti niitä itse.

Sivun alkuun

Kuolleet omenapuut

Novellikokoelma Kuolleet omenapuut, mutta terveitä ihmisiä, s.o. moukkia ja moukkaherroja suloisessa rauhassa, myös hiukan sodassa, Muttisen Aapelin ympärillä; runollista proosaa vuonna 1918 on Lehtosen Putkinotko-sarjan toinen "osa". Henkilöt ovat pääosin samoja kuin romaanissa Kerran kesällä. Muttinen on ostanut Putkinotkon tilan ja Käkriäisen hahmo esiintyy ensimmäisen kerran, novellissa "Herra ja moukka". Myös Muttisen ystävätär Lyygia kuvataan ensi kertaa, kokoelman ensimmäisessä, lämpimässä novellissa "Muttisen onni eli Laulu Lyygialle". Viimeisissä novelleissa henkilöt joutuvat vuoden 1918 tapahtumien pyörteisiin.

Kirjan ristimisestä tuli taas kilakka. Päänimeksi, kannelle (samoin kuin romaanissa Kerran kesällä) tulee kyllä Kuolleet omenapuut. Mutta toiselle sisälehdelle tahtoisin jälleen (samoin kuin mainitussa romaanissa, jonka olette lukenut) vanhamuotoisen, arkaaisen selittelyotsikon, lisärubriikkeineen. Tässä lähetän pari ehdotusta, joista ystävällisesti valitkaa - ja tehkää sisälehden laatta, jos arvelette maksavan vaivaa. (kirje Carlstedtille 9.9.1918)

Kansi: Kaarlo Carlstedt

Lyhyt on aika, ihmisen aika, lyhyempi onnellinen päivä! - Iltapuoli on jo tuossa tullut, kun he nyt jälleen kulkevat kotiin päin, rantaan, johon he jättivät venheensä, tuntien kumpikin ihossaan päivän raukaisevan hehkun, ruumis ja sielu luonnon valo-ihanuutta täynnä. Hiljaa niittyjen teitä, ylös mäkiä ja alas toisia, keskellä karjankellojen soittoa ja käkien kukkumista. Paikoin he pysähtyvät niemien kuumille kallioille, joilla veden heijastus häikäisee silmiä, köllöttelemään, lepäilemään. Ja yhä vaiteliaammiksi he tulevat, yhä suurempi, epämääräisempi onni tulvii heidän ylitsensä. Syreenien tertut Lyygian lämpöisellä povella ovat lakastuneet, mutta hänen katseensa hatun pehmeän reunan alta hymyilee pelkkää hyvyyttä.

Novellikokoelman keskushenkilö on Aapeli Muttinen, joka hallitsee kaikkiaan kymmenestä novellista kolmea lähes yksin. Fanny-vaimostaan eronnut Muttinen kannattaa vapaita suhteita ja Putkinotkon tilallaan hänen seuranaan onkin tarmokas Lyygia, jota alustalaiset nimittelevät huoraksi, leipäsudeksi ja limppuhiireksi. Vuokraisäntänä Muttinen on lempeä ihmisystävä, joka tarkoittaa hyvää, mutta saa osakseen epäluuloa ja katkeruutta.

Lasse Koskelan mukaan Joel Lehtonen innostui vuonna 1918 aluksi valkoisten voittokulusta ja kierteli haastattelemassa valkoisia, mutta innostus laantui nopeasti. Novellikokoelman kansalaissotanovelleissa "Pikku Liisa", "Muttisen Aapeli sodassa" ja "Bongmanin kuolema" on kriittisiä sävyjä, joista Koskelan mukaan huomaa Lehtosen ymmärtäneen, ettei sodassa ollutkaan kyse pyhästä vapaustaistelusta, ja että kummallakin puolella oli samanlaisia raakalaisia.

Suomalaisesta työläiskirjallisuudesta saa turhaan hakea yhtä häijyä ja alastomaksi riisuttua porvarin muotokuvaa kuin nämä Lehtosen [Bongmanin kuolema -] novellin perisuomalaiset sarvikuonot, jotka ryskivät läpi elämän mitään näkemättä, mitään tuntematta. (Kyösti Rantasalo)

Henkilöt reagoivat novelleissa sotaan eri tavoilla: ahne Tommola riemastuu sodan tuomista bisnesmahdollisuuksista, kansallishenkinen Bongman riehaantuu yltiöisänmaalliseksi ja kaunosieluinen Falk näkee verenhimoisen rahvaan nousevan sivistyneistöä vastaan, mutta pasifisti Muttinen kokee kaiken äärimmäisen ristiriitaisena. "Muttisen Aapeli sodassa" -novelli havainnollistaa kriittisesti sivistyneistön suhtautumista punaisiin ja kansalaissotaan.

Kyösti Rantasalon mukaan Kuolleet omenapuut on pikkuporvariston kuvauksena "outo lintu" Suomen kirjallisuudessa. Kokoelman novellit ovat pilakuvia, joissa Lehtonen kuvaa falskia, suttuista, rujoa ja puoliksi halvaantunutta elämää. Pilakuvien huumorissa ei ole sääliä eikä sopuisuutta. Rantasalosta kokoelma vaikuttaa ensin raakakopiolta, mutta osoittautuu sitten tarkkaan harkituksi kokonaisuudeksi, joka "alkaa paratiisista ja päättyy helvettiin".

Kuolleissa omenapuissa Lehtonen kirjoitti historiallista preesensiä, kertoi tapahtumista tapahtuma-aikana, ilman ajallista etäisyyttä. Hän loi fiktiota oman aikansa yhteiskunnallisista mullistuksista silloin, kun ne tapahtuivat. Kuolleet omenapuut ilmestyi välittömästi sodan jälkeen ja on siihen nähden poikkeuksellisen kiihkoton, jopa analyyttinen ja kriittinen, kuten Päivi Molarius toteaa.

Sivun alkuun