Luonterin ukot, Ari Jaskarin valokuvia
Anttolalainen valokuvaaja Ari Jaskari on tehnyt pitkän uran valokuvaajana Saimaan rannoilla ja matkoillaan Pohjois-Norjassa. Hänen töitään on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Maakuntamuseossa pääsiäiseksi avautuvassa näyttelyssä Jaskarilta on esillä kuvia kahdesta eri sarjasta. Vanhemmat mustavalkoiset muotokuvamaiset otokset ovat peräisin 1980-luvulta valokuvaajan lähipiiristä, sukulaisista ja tuttavista rannoilla ja kotioloissaan. Uudemmissa värikuvissa on järviluonnon läiskikkäitä lokkiluotoja ja sileiden kallioiden upeita jäkäläisiä karttoja kesiltä 2010-2011. Kuvasarjoja yhdistää se, että ne on kuvattu samalla alueella Mikkelin Anttolassa ja Juvan kuntaan rajoittuvan Luonterin rannoilla. Mukana on myös yksi tunnelmallinen sadepäivän kuva veneilijöistä Savonlinnan lähettyviltä Linnansaaren kansallispuistosta.
"Jatkan kuvauksiani eteläisellä Saimaalla retkeillen pienellä moottorilla, soutaen ja meloen. Talvella kuljen jäätietä pitkin talosta toiseen. Kuvaan lähinnä paikallisia ihmisiä, mökkiläisiä ja tietysti myös retkitovereitani. Käyn edelleen samoissa taloissa, joissa kuvasin jo yli 30 vuotta sitten. Pidän tärkeänä näyttää vuosikymmenten aikana tapahtuneet muutokset ihmisten elämässä ja ympäristössä. Osa paikoista on säilynyt lähes muuttumattomana. Kuvaan myös luontoa: etupäässä maisemia, puita ja kiviä".
Ari Jaskari: Sateessa
Ari Jaskari: Makaava
Luonterin ukot 4.4. - 3.6.2012