KREIVI PIETARI BRAHE (1602-1680) Savonlinnan kaupungin perustajan kreivi Pietari Brahen syntymästä on kulunut jo yli 400 vuotta. Pietari Brahe perusti myös mm. Sortavalan, Lappeenrannan ja Kajaanin sekä Turun Akatemian. Savonlinnassa Pietari Brahea on juhlittu kesäkuun toinen lauantai, jolloin kreivi Brahe on perinteisesti julistanut Saimaan kesän avatuksi.
Pietari Brahe syntyi Ruotsissa, Rydholmin kartanossa Uplannissa 18.2.1602. Hän sai jo kotonaan hyvän koulutuksen, jota hän aikakauden tavan mukaan lähti 16-vuotiaana Keski-Eurooppaan täydentämään.
Pietari Brahe osallistui ns. kolmikymmenvuotiseen sotaan ensin kuningas Kustaa II Aadolfin kamariherrana ja sitten Smoolannin ratsurykmentin everstinä. Kuningas katsoi kuitenkin Pietari Brahesta olevan enemmän hyötyä hallinnollisissa tehtävissä kuin sotakentillä. Pietari Brahe nimitettiin Ruotsin valtaneuvokseksi vuonna 1630.
Pietari Brahe toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637-40 ja 1648-54. Tarmokas Brahe perusti Suomeen yhdeksän kaupunkia, mm. ensimmäiset kaupungit sisämaahan. Hänen ansiokseen on katsottava myös Suomen oma postilaitos. Hän paransi maamme kouluoloja ja perusti Turun akatemian, jonka kanslerina hän toimi vuodesta 1646 kuolemaansa saakka. Brahe oli tarmokas suomen kielen puolestapuhuja, joskaan hän ei ilmeisesti itse suomea puhunut.
Kausiensa aikana Pietari Brahe teki pitkiä matkoja tutustuakseen maahan; hän vieraili usein myös Savonlinnassa. Brahe oli Ruotsi-Suomen suurimpia maanomistajia. Hänellä oli Suomessakin laajat läänitykset, mm. Pellosniemen hallintopitäjä, joka käsitti Ristiinan ja Anttolan sekä osia naapurikunnistakin.
Sanonta "kreivin aikaan" juontaa juurensa Pietari Brahen kaudelle, jolloin elämä Suomessa oli rauhallista ja maa kukoisti. Brahen sanoin "Olin maahan ja maa minuun varsin tyytyväinen".
Sivu päivitetty 17.07.2007