Elo!
2010
Elo! -hanke jatkaa vuosina 2008-2009 toteutuneen
Eläköön
esihistoria! -hankkeen työtä. Savonlinnan maakuntamuseon, Metsähallituksen
ja Etelä-Savon taidetoimikunnan yhteisöllisen projektin
tarkoitus on kasvattaa nuorten itsetuntoa ja tietämystä ympäristöstä
ja historiasta. Nuoret tekevät retkiä Saimaan alueen
kohteisiin ja tutkivat luontoa ja sen eläimiä. Kokemustensa
pohjalta he työstävät runoja, animaatioita ja musiikkia
taiteilijoiden johdolla. Elo! on saanut tukea Huhtamäki Oyj:ltä
Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-hankkeen kautta 40 0000 euroa.
Museovirasto on myöntänyt 11 000 euron avustuksen Elo!
-hankkeen Norppa-osiolle. Nuoret tutustuvat norppaan
norppakuvaaja Juha Taskisen juhlanäyttelyssä 30
vuotta saimaannorpan seurassa, Norpan
pesäpuuhat -toimintapajassa ja retkeillen Juha Taskisen
johdolla Saimaalla. Koetun pohjalta nuoret työstävät
animaation.
Elo! tavoittaa työpajojen ja tapahtumien myötä noin sata
13-16-vuotiasta nuorta. Joulukuussa 2010 hanke huipentuu
animaatioensi-iltaan savonlinnalaisessa elokuvateatteri
Olavissa. Oman lyhytelokuvan seuraaminen yhdessä yleisön
kanssa on nuorelle ikimuistoinen kokemus: Minä voin ja osaan
tehdä! Vuonna 2011 maakuntamuseossa nähdään myös Elo! -näyttely.
Lisätietoja: Karoliina Leisti, p.
040 543 9019, karoliina.leisti (at)
taideverkossa.net Irmeli Soininen, p. 044 417 4468, irmeli.soininen
(at) savonlinna.fi
Matkailuhistoriaa netissä
Matkailumuseoverkosto on tuottanut matkoilla.fi -sivuston, jonne on koottu tietoa matkailun historiasta ja siitä kertovista museokokoelmista.
Verkostossa on mukana myös Savonlinnan maakuntamuseo. Tervetuloa matkailuhistorian pariin!
Etelä-Savo ja Savonlinnan seutu EU:ssa
FM Matti Räsäsen selvitys Euroopan Unionin vaikutuksista
Savonlinnan seudulle.
Salpalinja Etelä-Savossa
Maakuntamuseo inventoi vuonna 2007 Salpalinjaa Etelä-Savossa.
Viime sotien aikaisia varustuksia tarkastettiin maastossa
Savonrannalla, Kerimäellä, Punkaharjulla, Savonlinnassa,
Sulkavalla ja Puumalassa. Inventoinnin aikana mitattiin yli 4000
koordinaattipistettä ja erillisiä varustuksia paikannettiin yli
1600 (bunkkereita, kiviesteitä, tykkiasemia, taisteluhautoja,
poteroita ym.). |