|
Erkki
Riimala (1929-2004) oli moniosaaja: mainosmies, taiteilija, kirjailija sekä
ennen kaikkea merenkulun ja laivojen ystävä. Hänen kiinnostuksensa
laivoihin alkoi jo pienenä poikana Viipurin ja Uuraan vesillä.
Vuonna
1970 hän osti höyryhinaaja Halla XVII:n, ja pian hän liittyi Suomen Höyrypursiseuraan.
Erkistä tuli Höyrypursiseuran "hovitaiteilija" ja ennen pitkään
myös "hovikirjailija". Erkin käsialaa ovat lähes kaikki Höyrypursiseuran
visuaaliset ja kirjalliset toteutukset 20 vuoden ajan.
Höyrypiireissä
Erkki Riimala tunnetaan ennen kaikkea höyrykirjailijana ja -taiteilijana.
Merikirjailijan uransa Erkki aloitti jo 1970-luvun alussa, jolloin hän
teki, piirsi ja kirjoitti kaksi "Poikien laivakirjaa",
"Suomalaisia kauppalaivoja" ja "Suomalaisia
sotalaivoja". Kirjat olivat 24-sivuisia nelivärisiä vihkosia, ja
myivät yllättävän hyvin. "Ne jopa pääsi radioon ja televisioon, ei niitten kuvien ja tekstien
takia, jotka muuten oli hiton lapsellisia, vaan siksi että kerrankin
nuorille tarjottiin jotain muutakin kuin Punahilkkoja.”
Erkki
toimi primus motorina Suomen Höyrypursiseuran
ensimmäisissä kirjahankkeissa. Vuonna 1976 ilmestynyt "Höyrylaivamme"
tehtiin suurella innostuksella ja siitä tuli graafisesti upea ja sisällöltään
monipuolinen julkaisu, josta jo seuraavana vuonna otettiin toinen painos.
Kirja on tiivis katsaus maamme höyrylaivaliikenteen historiaan, johdatus
höyrykattilan ja -koneen toimintaan ja niiden käyttöön sekä sivun
kuvaus kustakin Seuran silloisesta laivasta ja luettelo muista jäljellä
olevista Suomen höyrylaivoista.
Seuran
toinen - Erkin johdolla ja nimissä tehty - julkaisu "Suomalaisia höyrylaivoja
150 vuotta maamme merillä ja kotivesillä" oli valtaisa
voimanponnistus, ja teoksesta on tullut yksi höyrylaivahistorian
perusteoksista. Mahtavassa opuksessa on 382 sivua ja sadoittain kuvia.
Kirjassa mainitaan nimeltä 1 750 alusta. "Se
oli kanssa yks koitos, vähän liian kunnianhimoinen", Erkki myöntää.
Suomen
Laivahistoriallisen Yhdistyksen nimissä Erkki sai aikaan Suomen
merenkulun historian kattavan neliosaisen kirjasarjan Navis Fennican, joka
ilmestyi vuosina 1993–95. Yhdistys julkaisi myös kaksi Erkin isoa,
paljon työtä vaatinutta höyrylaivakirjaa: ”Höyryä Helsingin vesillä”
(1987) ja ”Meren, kanavan ja laivojen Viipuri” (1991).
Erkki
Riimala oli vahvasti mukana museolaiva Salaman pelastus- ja entisöintityössä
sekä siihen liittyvän Saimaan purjehdushistorianäyttelyn
suunnittelussa. Vielä mittavamman näyttelytyön hän sai
suunniteltavakseen 1980-luvun alussa. Suomen merenkulun historiaa ja
nykyisyyttä esittelevä suurnäyttely "Sea Finland" avattiin
toukokuussa 1985 Lontoon National Maritime Museumissa. John Nurmisen Säätiölle
Erkki suunnitteli 1990-luvulla näyttelyt "Marc Balticum" ja
"Meri, laivat ja me".
"Sea
Finland" -näyttelyn aikoihin Erkki sai ajatuksen perustaa Suomen
Laivahistoriallisen Yhdistyksen, joka tallentaisi ja julkaisisi maamme
merenkulun ja erityisesti laivojen historiaa. Yhdistys perustettiinkin
vuonna 1985.
Erkki
Riimala kokosi tuhansia kuvia sisältävän laivakuva-arkiston, jonka hän
myös tarjosi vapaaseen käyttöön. Kokoelmassa on kuvia kaikilta Suomen
vesistöalueilta: laivoja, ihmisiä, näkymiä. Erityisesti hän keräsi
kuvia Saimaan ja Viipurin vesien kauniista matkustajahöyryistä. Rouva
Pirkko Riimala luovutti miehensä kuoleman jälkeen arvokkaan
kuvakokoelman Suomen Laivahistoriallisen Yhdistyksen hoitoon.
Avoinna
ti–su 10–17, 1.6.–31.8. joka päivä 10–17
|