30 VUOTTA SAIMAANNORPAN SEURASSA 
Juha Taskisen juhlanäyttely

Savonlinnan maakuntamuseo, Riihisaari
7.5.–26.9.2010

Kesäkuun 17. päivänä 1979 Juha Taskinen sai ensimmäisen kuvan saimaannorpasta. Se tapahtui Joutenvedellä ja Juha antoi norpalle nimen ”Saima”. Onnistuminen otti mukaansa ja siitä alkoi yli 30 vuotta jatkunut vesitie Saimaan eri järville. Taskinen opetteli norppien tavoille ja on onnistunut tekemään hiljaa tarkkaillen tuttavuutta kymmeniin eri yksilöihin. 

Jokainen norppayksilö on erilainen, kotoperäinen ja uskomaton vesiluonnon mittari ja myös selviytyjä, sillä missään muualla maailmassa hylje ja ihminen eivät elä näin lähellä toisiaan.” Norppien seurassa eläminen on laittanut matkaan noin kaksituhatta kertaa jokaisena vuodenaikana. Se on yhtäjaksoisesti laskettuna viisi ja puoli vuotta järvellä eloa. ”Niitä ei lasketa elinpäiviksi, koska Saimaa on Suomen järvitaivas”, Taskinen toteaa. ”Kaikki hetket ovat olleet arvoisia ilon, löytämisen ja hurmion, mutta myös vastoinkäymisten, monien tuttujen kuuttien verkkoihin hukkumisen pysäyttämiä surun hetkiä.”

30 vuotta Saimaannorpan seurassa -valokuvanäyttelyyn valokuvataiteilija, elokuvantekijä ja kirjailija Juha Taskinen on koonnut mieleisimpiään kuvia maailman vähälukuisimmasta ja uhanalaisimmasta hylkeestä ja Saimaalta. Lisäksi näyttelystä löytyy ehkä ”maailman suurin katiska” sekä Eetu Leppälän Juha Taskisen vedenalaisista videokuvista editoima lyhytelokuva ”Hetkiä Saimaan huoneissa”.

Juhlanäyttelyn ovat mahdollistaneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston Rantasalmen rahaston sekä Etelä-Savon taidetoimikunnan apurahat. Suurkuvat on vedostanut mikkeliläinen Mainospuu Oy.

Näyttelyn järjestävät Savonlinnan maakuntamuseo ja Metsähallituksen luontopalvelut.

Avoinna ti–su 10–17, 1.6.–31.8. joka päivä 10–17  



SAVONLINNAN MAAKUNTAMUSEO, Riihisaari, 57130 SAVONLINNA
Puh. 044 417 4466
Sähköposti: museo (at) savonlinna.fi                                                                       4.5.2010