Olemisen avaruus, Anne Pelkosen maalauksia 3.2.-1.4.2012
"Katselen lentokoneen ikkunasta aukeaa näkymää. Loputonta peltojen tilkkutäkkiä, joita jokien ja teiden kiemuraiset tikkaukset rytmittävät. Maatiloja kuin koruompeleina välissä. Yllättäen valoa hehkuvat pilvet kahmaisevat keikkuvan lentokoneen ihmeelliseen näkyyn. Tuhatkertaisesti suurennetut kylpyvaahtokukkulapilvet luovat maiseman, joka siirtyilee ja uusiutuu alati. Olen onnellinen tuosta kauniista näystä. Silloin välähtää ajatus olemisen avaruudesta, se on juuri tässä, vapaassa ajatuksen virrassa, kun vain olen.
Näyttelyn teokset ovat uusia, vuoden aikana valmistuneita akryylimaalauksia. Olemisen avaruus on jatkumo Valon varjossa-näyttelylleni.
Maisemallisuus on ominaista teoksissani. Värini kumpuavat kasvu- ja asuinympäristöstäni Saimaan äärellä. Vesi ja taivas, pohjolan kylmä valo. Sävyharmaiden hienostunut asteikko puhuttelee minua kauneudellaan, ja se ilmenee myös uusissa maalauksissani.
Samalla tavoin kuin maiseman värien sävyissä, myös elämässä on näitä hiuksenhienoja kerroksia, säikeitä. Näitä sävyjä, joihin sanat eivät riitä, voi tavoitella kuvina. Herkkyydestään huolimatta näillä sävyillä on suuri merkityksensä, pienikin sävyero voi muuttaa kaiken ratkaisevasti, niin kuvassa kuin elämässä."
Anne Pelkonen, kuvataiteilija