Suomalainen Pietari kuvina
SUOMALAINEN PIETARI
Pietarin Suomi-talon johtajan Jarmo Nirosen kokoama valokuvanäyttely Suomalainen Pietari antaa yleiskuvan Pietarin merkityksestä suomalaisille ja suomalaisten merkityksestä Pietarille, joka on ollut, on ja on aina oleva suomalaisille merkittävä kaupunki.
”Pietarissa ei voi olla niin viisas, ettei tule huijatuksi – eikä niin tyhmä, ettei löydä petettäviä”, totesi kannakselainen kauppias Herman Määttänen Pietarin kaupasta. Lause päti myös muilla aloilla kuin kaupassa. Suomalaisesta kivestä rakennettu Pietari oli suomalaisille talousalue ja kaupan keskus, jonne vietiin maataloustuotteita ja luonnonantimia jo ennen kuin Suomesta tuli autonominen suuriruhtinaskunta. Myös monet suomalaiset virkamiehet ja sotilaat loivat uran Pietarissa. Suomalaiset tehdastyöläiset olivat ahkeria ja rehellisiä, vaikkakin viinan käyttö aiheutti vaikeuksia. Käsityöläisistä kuuluisiksi tulivat Fabergen alihankkijoina ja itsenäisinä yrittäjinä toimineet kultasepät. Rehellisyys ja ahkeruus ovat yhä 2000-luvulla suomalaisiin yleisesti liitetyt attribuutit ja tästä maineesta nykypäivä on velkaa 1800-luvun työläisille ja virkamiehille.
Suomalaisia löytyi kaikilta elämän aloilta: hovineideistä prostituutteihin, taidemaalareista ja runoilijoista suutareihin ja nuohoojiin, kauppiaista torimyyjiin, vossikoista rautatieläisiin, akateemikoista laivureihin, tehtailijoista onnenonkijoihin. 1880-luvun Pietarissa asui 24 400 suomalaista, joilla oli omat kaupat, lääkärit, alkeiskoulut ja kirjastot. Vuonna 1856 valmistunut Saimaan kanava ja 1870 valmistunut Riihimäki-Pietari -yhdysrata kiinnittivät Suomen Pietariin yhä lujemmin sitein.
Suuriruhtinaskunta oli kauan kuin valtio valtiossa: sillä oli omat lakinsa, rahansa, tullinsa, kielensä, valtiopäivänsä ja sotaväkensä. Tilanne alkoi muuttua 1890-luvulla ja keisarikunnan rauhallisesta luoteiskolkasta tuli vaarallinen alue: yhteiskunnallisen liikehdinnän alettua Venäjällä vallankumoukselliset löysivät usein piilopaikan Suomesta. Venäjän duuma yritti rajoittaa keisarin Suomelle lupaamia etuoikeuksia.
Vallankumous käänsi Pietarin kaupungin historiaan uuden lehden. Mtsislav Dobuzhinskin mukaan ”yhdessä vuoden 1917 vallankumouksen kanssa Pietari lakkasi olemasta. Se muuttui Leningradiksi, jossa asuivat aivan toiset ihmiset ja joka eli aivan toisenlaista elämää”. Vanhat Pietarin suomalaiset lähtivät Pietarista Suomeen ilman omaisuuttaan – monet salakuljettajan rahasta Kannaksen metsien tai Suomenlahden jään kautta. Junat lakkasivat kulkemasta ja rajat sulkeutuivat. Suomessa sisällissodan hävinneet punaiset pakenivat Pietariin.
Pietarissa sekä vanhojen että uusien punaisten suomalaisten asema vaikeutui. Suomen konsulaatti lakkautettiin, Pyhän Marian kirkko muuttui luontotaloksi ja suomalaiset siirrettiin vankileirien saaristoon. Pietarin kaupunki oli perustamisestaan asti synnyttänyt uuden turvallisuusasetelman Suomi-Ruotsille, Suomelle, Venäjälle ja Neuvostoliitolle. Stalin hyökkäsi talvisodassa Suomeen ja jatkosodassa suomalaiset pysähtyivät Leningradin porteille. 1944 aloitettiin rauhanneuvottelut. Suomen presidenttinä oli keisarin kenraaliluutnantti, pääministerinä valtiosihteerin viraston oikeusapulainen ja lakimies Pietarista, ulko- ja sotaministereinä Izmailovon rykmentin upseerit ja liikemiehet Pietarista, ja Neuvostoliiton Tukholman-suurlähettiläs oli juuriltaan suomalainen.
Rauhansopimuksen jälkeen alkoi monopolisoidun ystävyyden ja virkamieskaupankäynnin aika. Ja tähän päättyy näyttely.