|
Vetehisen kierros on suunnattu 3.-6.-luokkalaisille
koululaisryhmille. Kierroksen aikana perehdytään monipuolisesti
vesiteemaan.
Lähellä toisiaan olevissa kohteissa tehdään samalla kiehtova
aikamatka kivikaudesta nykypäivään. Kierros kestää maksimissaan
noin 2 tuntia.
Kartta alueesta
1) Elämää Muinais-Saimaalla (kesto noin ½ h)
Savonlinnan maakuntamuseossa Riihisaaressa tutustumme muinaisen
veneilijän elämään. Mihin hän asettui asumaan ja miksi? Oma
ympäristömme avaa meille muinaisuuden salaisuuksia, kun opimme
niitä etsimään. Kivikauden eränkävijä oli monitaitoinen; hän
teki itse kaiken luonnon materiaaleista; niin työkalut kuin oman
ruuhensakin. Pyyntivälineet hän valmisti eläinten luista,
nahasta, kivestä ja puusta. Näyttelystä voi löytää myös
muinaiseläimen ja sen pyydyksen! Kaukaiset esi-isämme jättivät
meille kuvaviestejä elämästään – opimme lukemaan
kalliomaalauksia.
Yhteyshenkilö: Irmeli Soininen, p. 044 417 4468 tai irmeli.soininen(at)savonlinna.fi
Kiehtovassa luontonäyttelyssä sukellamme aluksi Saimaan
saloihin; mikä ja millainen se oikein onkaan? Ja missä
sijaitsevat Saimaan kansallispuistot: Linnansaari ja Kolovesi?
Tutuksi tulevat niin Saimaalle tyypilliset lokit kuin
Nestori-näyttelyn päätähti: uhanalainen saimaannorppa.
3) Olavinlinna on vesilinna (kesto max. 1 h)
Pyhän Olavin Linnan jyhkeiden muurien suojassa perehdymme
monipuolisesti veden keskeiseen asemaan niin linnan
puolustamisessa kuin arkisessa elämässäkin. Ryhmä siirtyy
asiantuntijan johdolla linnan pihojen, salien ja käytävien
keskiaikaiseen tunnelmaan oppien samalla, kuinka usein
linnanväki aikoinaan peseytyi tai miksi kappelin seinille
pirskoteltiin vettä. Suvorovin vesikanavan äärellä seistessään
on omakohtaisesti helppo käsittää, ettei edes puhtaan juomaveden
saanti ja riittävyys ollut nykyiseen tapaan itsestään selvää.
Tutustumista väritetään sopivasti jännittävillä tarinoilla
linnanneidoista, vetehisistä ja salakäytävistä.
Olavinlinnan osuuden voi lisäksi kruunata nauttimalla linnan
ravintolan valmistamaa herkullista ruokaa.
Yhteyshenkilö: Kirsi Loikkanen, p. (015) 531 164 tai olavinlinna(at)nba.fi
Huom! Koulukäyttöä varten on lisäksi saatavilla valmis
kyselykaavake, johon vastaukset löytyvät em. kohteista
teemapäivän aikana.
Kaavake pdf-muodossa
Museon tehtäväkaavake ja
ohje opettajalle (pdf)
Hinnat
Paikkakunnan koulut:
ilmaiseksi Riihisaareen ja
Nestori-näyttelyyn Riihisaaressa, Olavinlinnaan 2 euroa/oppilas
(2 opettajaa ilmaiseksi)
Ulkopaikkakuntalaiset koulut:
Riihisaari (Elämää Muinais-Saimaalla ja Nestori - Saimaan
luontonäyttely): 2 euro/oppilas, opettajat ilmaiseksi, muut
aikuiset 2 euroa/hlö
Olavinlinna: 2 euroa/oppilas (2 opettajaa ilmaiseksi), lasten
vanhemmat 5 euroa/hlö
yhteensä: 4 euroa/oppilas
Varaukset
Vetehisen kierrosta voi varata kokonaisuutena tai osissa:
Irmeli Soininen, p. 044 417 4468 tai irmeli.soininen(at)savonlinna.fi
Ruokailu (Olavinlinnan ravintola)
KOULULAISTEN JA LASTEN RUOKALISTAT
I Eerik Akselinpojan BROILER-KASVISPATAA ja riisiä
II Suvorovin LOHTA perunamuhennoksella
III Pyhän Olavin PORSAANLEIKE Choron-kastikkeella,
ranskalaiset perunat
IV Ruokavoudin LIHAPULLAT perunasoseen kera
Kaikki menut sisältävät jääveden tai sekamehua, salaatin,
leivän ja levitteen. Jälkiruokana eskimojäätelöä tai kahvia tai
teetä.
Hinnat: alle kouluikäiset 5,20 euroa, lapset 7,40 euroa,
aikuiset 8,70 euroa
Fazer Amica Oy
Olavinlinnan ravintolat
57150 OLAVINLINNA
puh. (015) 533 747
fax (015) 533 744
e-mail: olavinlinna(at)amica.fi
|