Kaupunkikeskusta 2015

Uudet jouluvalot syttyvät 23.11.2014

Jouluvalot kustantaa Etelä-Savon Maakuntaliitto 70 % EAKR-rahoitus, Savonlinnan kaupunki 28 % ja Sakke ry 2 %. Valot ovat maksaneet yhteensä noin 63 000 €. Valaisimet toimittaa Lohikari Oy.

Valoelementit tulevat Sokokselta Matkustajasatamaan sekä Miljoonatalon puistopuut valaistaan molemmin puolin Olavinkatua. Vuonna 2015 valot saa myös Auvisen rinne ja kaupungintalon joulukuusi. Uudet led-valot ovat aiempia hehkulamppuja kirkkaammat ja energiatehokkaammat.

Keskustan ilme kohenee myös kesäisin, sillä valaisinkiinnikkeet sopivat myös banderolleille.

 

Rinnakkaisväylän valmistuminen vuonna 2013 merkitsee mahdollisuuksia kehittää uusia kaupallisia ja asuinalueita ydinkeskustaan mm. Savolaan, Kirkkolahteen ja Olavinkadulle.

Rinnakkaisväylän myötä ajoneuvoliikenne keskustassa vähenee noin puoleen ja se tarjoaa mahdollisuuden kaupunkikeskustan kehittämiselle viihtyisäksi, toimivaksi ja turvalliseksi. Liikennejärjestelyt suunnitellaan kävelyä ja pyöräilyä suosiviksi, autoliikenteen sujuvuutta ja asiakaspysäköintiä unohtamatta. Samalla huolehditaan kaupunkikeskustan kilpailukyvystä ja elinvoimasta, kaupan, matkailu- ja muiden palvelualan yritysten toimintaympäristön kehittämisestä sekä yritysten liiketoiminnan ja työllisyyden turvaamisesta ja parantamisesta.

  • Savonlinnassa aloittaa hankkeen kautta Savonlinnan kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys (SAKKE) ry, joka vahvistaa toisaalta yritysten välistä yhteistyötä ja toisaalta kaupungin ja yritysten vuoropuhelua - niin kaupunkikeskustan yleisessä kehittämisessä kuin konkreettisessa suunnittelussa ja investointien toteutuksessa.
  • Kauppakadusta halutaan kehittää houkutteleva ja omaleimainen ostobulevardi Olavi - "kivijalkakaupat ostoskeskuksena". Liikejulkisivuille ja kauppojen sisäänkäynneille laaditaan suunnitteluohje kauppiaiden ja kiinteistöjen käyttöön.
  • Jouluvalaistus suunnitellaan ja uusitaan Olavinkadun länsiosassa.
  • Olavinkadun yleissuunnitelman tarkistus tehdään välillä Possenkatu - Kauppatori sekä Kauppatorin kehittämisestä tehdään yleissuunnitelma.

Hyvässä kaupunkikeskustassa kaupallisuus näkyy innostavasti ja tyylikkäästi. Se ottaa huomioon paikalliset ominaispiirteet ja rakennetun ympäristön. Savonlinnan kaupunkikeskustaa halutaan elävöittää ja suunnitella vetovoimaisena kokonaisuutena.

Lisätiedot

Behm Päivi, asemakaava-arkkitehti
  • Tekninen toimiala / Asemakaavoitus
Puh. 044 417 4655
Fax (015) 525 0237
Osoite: Olavinkatu 27, 57130 Savonlinna
Sähköposti: 

Raija Suomalainen
toiminnanjohtaja SAKKE ry
Puistokatu 1, 57100 Savonlinna
puh. 040 774 7179
sähköpostiosoite: raija.suomalainen(at)savonlinnankeskusta.fi

 

Logot