Linnankadun hankkeen aikataulu 2007–2015

Vaihe I

2007 Hankkeen valmistelu päätöksentekoa varten ja avustushakemuksen laatiminen.

Vaihe I

2008 / tehdyt toimenpiteet

Rakennukset

Linnankatu 13 piharakennuksen entisöinti ja kunnostus kesämyymälätilaksi.
Kuntoarviot osalle rakennuksia ja alustavat hankesuunnitelmat jatkohakemusta varten.

Katu- ja paikoitusalueet, puistot, istutukset

Linnankadun Olavinlinnan puoleisessa päässä on kunnostettu ja entisöity Kavassitie, yhteys Brahenaukiolta Linnankadulle.
Alueen kasvi-istutusten ohjeistus on laadittu.
Komendantin puiston kunnostamisen käynnistyminen.

Linnankadun kehittämishankkeen nettisivut Savonlinnan kaupungin sivuston alle luonnosvaiheen toteutus.

Yrittäjien infotilaisuus järjestettiin 1.9.2008.

Yleisötilaisuus alueen asukkaille järjestettiin 3.11.2008 Maakuntamuseossa.

2009 Vaihe II

Linnankatu 9 kunnostuksen käynnistäminen piha-alueineen on aloitettu:
- aidat on kunnostettu ja maalattu
- rakennusten ulkomaalaus on tehty
- rakennuksen sisäpuolella on purkutyöt tehty ja kuivatus on käynnissä
- ikkunat on kunnostettu

Linnankatu 13 piharakennuksen yläkerta on kunnostettu.

Alueen hallinnoinnin kehittäminen: tapahtumamanuaali, omistajapolitiikan linjaukset, Savonlinnan kaupungin omistuksessa oleva kulttuurihistoriallinen rakennuskannan, ympäristömiljöön ja historiallisten alusten sijoittamiseen liittyvä selvitys kokonaisuutena.

Nettisivujen toteutus

Linnankadun rakentaminen välillä Eerikinkatu-Koulukatu, joka toteutetaan kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäinen vaihe valmistui 2009.

Tutustumismatka Suomenlinnaan 11.9.2009.

Savonlinnan kaupungin omistamissa kiinteistöissä toimiville yrittäjille on lähetetty kyselylomake 13.10.2009.

Yrittäjä-asukastilaisuus järjestettiin 1.10.2009 Maakuntamuseossa.

2010 Vaihe II

Linnankatu 13 a (kadun varrella) peruskorjaus. Linnankatu 13 b (asuinrakennus) julkisivun kunnostaminen. Linnankatu 13 piha-alueen kunnostus ja ennallistaminen.

Puistoalueen kunnostaminen välillä Hospiz - Pikku Kakkosen puisto. Vanhan kaupungin viestinnän ja markkinoinnin toteutuksen 1. vaihe, nettisivujen toteuttaminen. Linnankadun rakentaminen välillä Eerikinkatu - Koulukatu 2. vaihe.

2011 Vaihe II

Linnankatu 10 peruskorjaus. Linnankatu 10 piha-alueen ennallistaminen. Puistoalueen kunnostaminen välillä Pikku Kakkosen puisto - Malminranta. Vanhan kaupungin viestinnän ja markkinoinnin toteutuksen 2. vaihe, nettisivujen kehittäminen. Linnankadun rakentaminen välillä Eerikinkatu - Koulukatu 3. vaihe.

2012 Vaihe II

Linnankatu 11 peruskorjaus. Linnankatu 11 piha-alueen ennallistaminen. Puistoalueen kunnostaminen: Aino Acktén puistotie.

2013 Vaihe III

2013-2015 Linnankatu 10 piharakennuksen rakentaminen.

2014 Vaihe III

2013-2015 Linnankatu 9 piharakennuksen rakentaminen. Brahen aukion kunnostaminen.

2015 Vaihe III

2013-2015 Brahen aukion kunnostaminen.

 

hankkeen logot