|
Yleiskaavoitus
Miten
kaavan laadintaan voi osallistua ?
Yleiskaava
Yleiskaavan
tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön
yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen.
Yleiskaava voidaan laatia myös suoraan maankäytön ja
rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella (erityisesti
haja-asutusalueen ranta-alueet).
Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja
osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun
suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi.
Yleiskaava
esitetään kartalla. Kaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja kaavamääräykset.
Yleiskaavaan liittyy myös selostus, jossa esitetään kaavan
tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen
perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot
Yleiskaavan laatiminen
Yleiskaavat laaditaan teknisen viraston suunnitteluyksikössä.
Vuosittain julkaistaan kaavoituskatsaus ajankohtaisista
kaavahankkeista.
Kaavatyön
alkuvaiheessa laaditaan suunnitelma osallistumis- ja
vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.
Suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista
vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedotetaan niin, että alueen
maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin
oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja
yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään
(osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida
kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti
mielipiteensä asiasta.
Kaavaluonnos ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Nähtäville
asettamisesta tiedotetaan kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta
sopivalla tavalla, yleensä ainakin sanomalehdissä.
Yleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Hyväksymispäätöksestä voi
valittaa Kuopion hallinto-oikeuteen ja sen päätöksestä edelleen
korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonka päätös on lopullinen.
Yleiskaavatilanne
Kaupunginvaltuusto
on vuonna 1987 hyväksynyt koko keskustaajaman aluetta koskevan
yleiskaavan. Vuonna 1997 valtuusto hyväksyi Nojanmaan osayleiskaavan
keskustan itäosaan. Keskustan itäosaan, taajaman ulkopuolisille
alueille on vahvistettu osayleiskaava 1997. Savonlinnan ydinkeskustaan
on vahvistettu osayleiskaava niinikään vuonna 1997.
Haja-asutusalueen osalta yleiskaavoituksessa on paneuduttu erityisesti
ranta-alueiden suunnitteluun. Ympäristöministeriö vahvisti vuonna
1990 Pihlajaveden keskeiset alueet käsittävän Pihlajaveden
osayleiskaavan. Muu osa Pihlajavedestä ja Savonlinnan eteläosista on
suunniteltu Pihlajalahden, Kiviapajan seudun ja Moinsalmen
osayleiskaavoissa, jotka kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.6.1996. Ympäristöministeriö
vahvisti kaavat 18.6.2004 eräin vähäisin tarkistuksin. Etelä-Savon ympäristökeskus
vahvisti 17.12.2001 Savonlinnan pohjoisosaan sijoittuvan
Oravin-Joutenveden osayleiskaavan. Kaupunginvaltuusto hyväksyi
1.12.2001 Haapaveden-Haukiveden osayleiskaavan. Osayleiskaavasta jätettiin
yksi valitus Kuopion hallinto-oikeudelle, joka hylkäsi valituksen
1.6.2004. Käytännössä kaikki Savonlinnan haja-asutusalueen rannat on
osayleiskaavoitettu.
Lisätietoja:
-
yleiskaavainsinööri Risto Aalto, puh 044 417 4659
sähköposti: risto.aalto@savonlinna.fi
sivu
päivitetty 14.12.2009
|
|