| 5.
MELUNTORJUNTA |
|
|
| Yleistavoite: |
Meluntorjunnan
tavoitteena on luoda viihtyisä ja terveellinen elinympäristö, jossa ei
ole meluhaittoja ja jossa kaupunkilaisilla on mahdollisuus nauttia
hiljaisuudesta ja luonnon äänistä. |
| I
Erityistavoite: |
Tieliikennemelun vähentäminen |
| 53.
Toimenpide: |
Liikenne
on järjestettävä mahdollisella rinnakkaisväylällä siten, että suuri
osa Olavinkadun - Tulliportinkadun - Savonkadun sekä Tottinkadun -
matkustajasataman ja Kellarpellossa Aholahdentien liikenteestä voi siirtyä
käyttämään mahdollista rinnakkaisväylää. |
| 54.
Toimenpide: |
Rinnakkaisväylä
siihen kuuluvine liittymä- ja siltaratkaisuineen on toteutettava siten,
että sen liikenteestä ei aiheudu uusia merkittäviä meluhaittoja; tämä
edellyttää mm. meluvallien tai -seinien rakentamista lähellä asuin- ja
suojelualueita, tien tasausviivan painamasta mahdollisimman alas
Koululahden - Luotsiniemen välillä ja rautatien siirtämistä tien
Haapaveden puolelle tien tasausviivaa korkeammalle meluesteeksi avoimen
Haapaveden suuntaan siellä, missä se on mahdollista. |
| 55.
Toimenpide: |
Rinnakkaisväylän
tiesuunnitteluun liittyen on ratkaistava myös tielinjan läheinen maankäyttö
ydinkeskustan alueella. Ratkaisun tavoitteena on oltava kaupunkirakenteen
tiivistämismahdollisuuden hyödyntäminen. Ratkaisulla on huomattava
merkitys palvelujen sijoittumiseen ja sitä kautta kaupungin tie- ja
katuverkon käyttöön yleensä. |
|
Toteuttajat
(53. - 55.): |
Tekninen
virasto
-
kunnallistekninen osasto
-
arkkitehtiosasto/yleis- ja asemakaavoitus |
|
Yhteistyötaho: |
Tielaitos |
| 56.
Toimenpide: |
Tarvittaessa
asuntoalueen kaduilla vähennetään liikennettä ja sen myötä
meluhaittoja llmarisenkadun tavoin ohjaamalla raskasliikenne vähemmän häiriöalttiille
kaduille. Myös katujen katkaisuilla siten, että vain tontille ajo on
sallittu sekä nopeusrajoituksia alentamalla, liikenne-esteitä
asettamalla ja katuja pihakaduiksi muuttamalla vähennetään
liikennemelua halutuissa kohteissa. Lisäksi paljon liikennettä
aiheuttavien tilaisuuksien ja tilapäisten toimintojen yhteydessä voidaan
häiriytyvät kohteet rauhoittaa esimerkiksi asettamalla väliaikaisia
ajokieltoja tai -rajoituksia. |
|
Toteuttajat: |
Tekninen
virasto
-
kunnallistekninen osasto
- rakennusosasto
- arkkitehtiosasto/yleis- ja asemakaavoitus |
|
Yhteistyötaho: |
Poliisilaitos |
| 57.
Toimenpide: |
Silloin
kun melulähdettä ei voida kohtuullisin keinoin vaimentaa tai poistaa, on
suojaistutuksilla mahdollista tehdä näköeste melulähteestä häiriintyvien
kohteiden suuntaan ja luoda yleistä rauhallisuuden tuntua, vaikkakin
niiden todellinen melua vähentävä merkitys on tutkimuksissa todettu lähes
olemattomaksi. Parempi tapa suojautua melulta on talojen äänieristyskyvyn
lisääminen korjausrakentamisen yhteydessä. |
|
Toteuttajat: |
Tekninen
virasto
-
kunnallistekninen osasto
- rakennusosasto
Rakennusvalvonta
|
|
Yhteistyötaho: |
Ympäristöterveydenhuolto
|
| 58.
Toimenpide: |
Varsinaisten
meluvallien ja -seinien rakentaminen olemassa olevaan liikenneympäristöön
on useimmiten tilateknisesti vaikeaa. Niiden tarve on kuitenkin ilmeinen.
Mahdollisten häiriytyvien kohteiden osalta tarve selvitetään
esimerkiksi haastattelemalla kohteen asukkaita ja työntekijöitä sekä
tekemällä paikalla melumittauksia. |
|
Toteuttaja: |
Ympäristönsuojelu
|
Perustelut
(53. - 58): |
Tieliikennemelu
on Savonlinnan pahin melulähde. Jopa 18 % keskustaajaman asukkaista asuu
taloissa, joissa tieliikennemelu ylittää asuntoalueille annetun melun
enimmäisohjearvon. Kaupungin nykyisessä tie- ja katuverkossa melu on
liikennemäärien kasvun myötä yhä paheneva ongelma. Tieliikenteen
meluhaittoja voidaan Savonlinnassa vähentää hyvällä liikenneympäristön
suunnittelulla. Monet käytettävissä olevat keinot ovat kuitenkin
sidoksissa mahdollisen rinnakkaisväylän rakentamiseen, jonka
suunnittelussa meluhaittojen estäminen on kylläkin otettu huomioon yhtenä
keskeisenä tekijänä. |
| II
Erityistavoite: |
Meluntorjunnan
huomioon ottaminen kaavoituksessa ja maankäytössä |
| 59.
Toimenpide: |
Uusien
pysyvien meluhaittojen syntyminen estetään parhaiten ottamalla melunäkökohdat
huomioon maankäytön suunnittelussa. Kaavojen valmisteluvaiheessa
selvitetään kaava-alueen melulähteet, eri alueilla sallittavat
melutasot ja käytettävissä olevat meluntorjuntakeinot. Melulähteiden
ympärille varataan riittävästi tilaa suojaaville rakennusmassoille sekä
muille meluesteille ja suojavyöhykkeille. Alueiden suora etäisyys ei
aina ole ratkaisevin tekijä meluongelmassa, vaan myös maasto-olosuhteet
vaikuttavat asiaan. Uusia asuntoja ei sijoiteta alueille, joilla melutason
ohjearvot ylittyvät. Erityisesti uusien teiden ja katujen suunnittelussa
melunäkökohdat otetaan huomioon ja varaudutaan meluntorjuntaan kuitenkin
siten, etteivät meluesteet aiheuta maisemallisten ja kaupunkikuvallisten
arvojen alentumista. |
|
Toteuttajat: |
Tekninen
virasto
-
arkkitehtiosasto/yleis- ja asemakaavoitus |
|
Yhteistyötaho: |
Ympäristöterveydenhuolto
|
| 60.
Toimenpide: |
Melutilanteen
kehittymistä kaupungissa seurataan aktiivisesti. Tämä edellyttää
kaupungin eri hallintokuntien välisen yhteistyön tehostamista. |
|
Toteuttaja: |
Ympäristönsuojelu
|
Perustelut
(59.
- 60.):
|
Meluhaittojen
ennalta estäminen on huomattavasti tehokkaampaa kuin syntyneiden
meluhaittojen torjuminen. |
| III
Erityistavoite: |
Meluntorjunnan
huomioon ottaminen teollisessa toiminnassa, moottoriurheilualueilla,
ampumaradoilla yms. |
| 61.
Toimenpide: |
Ympäristölupia
myönnettäessä meluntorjunta otetaan entistä paremmin huomioon. Uusilta
laitoksilla edellytetään parasta mahdollista meluntorjuntatekniikkaa.
Melua aiheuttavia toimintoja ei sijoiteta alueille, joilla on melulle häiriintyviä
kohteita. |
|
Toteuttajat: |
Ympäristönsuojelu
Etelä-Savon
ympäristökeskus (ympäristölupaviranomaiset) |
|
Yhteistyötaho: |
Ympäristöterveydenhuolto
|
| 62.
Toimenpide: |
Jo
olemassa olevien melua aiheuttavien teollisuuslaitosten sekä
lentoliikenne-, moottoriurheilu- yms. alueiden meluhaitat selvitetään
tarkoituksenmukaisella tavalla ja laajuudella. Tarvittavat
meluntorjuntatoimenpiteet vaaditaan toteutettaviksi. |
|
Toteuttaja: |
Ympäristönsuojelu
|
|
Yhteistyötahot: |
Toimintaa
harjoittavat yritykset, urheiluseurat yms.
Ympäristöterveydenhuolto |
Perustelut
(61. - 62.): |
Melusta
häiriytyviä kohteita ovat asuntoalueet, koulut, päiväkodit,
hoitolaitokset ja kokoushuoneistot, jotka kuuluvat terveydensuojelulain
nojalla ympäristöterveydenhuollon valvontakohteisiin, sekä virkistys-
ja luonnonsuojelualueet. Jo olemassa olevien toimintojen, jotka säilyvät
samalla paikalla, meluhaittoja voidaan kuitenkin vähentää meluesteitä
rakentamalla. |
| IV
Erityistavoite: |
Tilapäisten
meluhaittojen vähentäminen |
| 63.
Toimenpide: |
Meluntorjuntalain
mukaisesta ilmoitusmenettelystä tiedotetaan asianomaisille. Ympäristönsuojelu
neuvoo, milloin meluilmoitus on tehtävä ja valvoo ilmoitusten johdosta
annettujen määräysten noudattamista. Ympäristönsuojelu voi asettaa
meluntorjuntalain perusteella rajoituksia esimerkiksi ajallisesti tai käytettävistä
työtavoista käsitellessään meluilmoituksia. |
|
Toteuttaja: |
Ympäristönsuojelu
|
| Perustelut: |
Tilapäisten
toimintojen yhteydessä syntyviä meluhaittoja voidaan usein vähentää
melko yksinkertaisinkin keinoin. Yleensä jo tieto, milloin esimerkiksi
melua aiheuttava työ tulee päättymään, rauhoittaa asukkaita ja vähentää
melun kokemista häiritsevänä. |
| V
Erityistavoite: |
Kaupunkilaisille
suunnatun valistuksen ja tiedotuksen järjestäminen |
| 64.
Toimenpide: |
Kaupunkilaisille
tiedotetaan meluntorjunnasta ja ohjataan heitä välttämään turhaa
melua aiheuttavia toimintoja tai rajoittamaan niitä ajallisesti tai
paikallisesti. Varsinkin lasten ja nuorten asennekasvatusta tehdään
kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa ja tiedotusvälineissä. |
|
Toteuttaja: |
Ympäristönsuojelu
|
| 65.
Toimenpide: |
Varsinkin
keskustaajamaan kuuluville omakotialueille annetaan suosituksia äänekkäiden
laitteiden kuten ruohonleikkurien käyttöajoista. |
|
Toteuttaja: |
Ympäristönsuojelu
|
|
Yhteistyötahot: |
Kylätoimikunnat
Kaupunginosayhdistykset
|
Perustelut
(64.
- 65.): |
Jokainen
on omalta osaltaan vastuussa erilaisia teknisiä laitteita käyttäessään
melun syntymisestä ja voi myös välttää turhan melun aiheuttamista.
Monet nuorten käyttäytymismuodot kuten mopolla ajelu ja kortteliralli
aiheuttavat tällaisia meluhaittoja, joiden ehkäisy vaatii kunkin
omakohtaista oivaltamista ja vastuunottoa. |
| |
|