Alle 18-vuotiaiden maksuttoman matkustamisen kokeilu jatkuu

Maanantaina 3. joulukuuta 2018

Kuntalaisaloitteesta tänä vuonna käyttöön otettu 0-17 -vuotiaiden maksuttoman matkustamisen kokeilu jatkuu vuonna 2019. Lapset ja nuoret matkustavat ilmaiseksi kaupunkialueen paikallisliikenteessä arkipäivisin kello 16 jälkeen sekä ilman aikarajoitusta viikonloppuisin ja koulujen lomapäivinä. Matkalla pitää olla määränpää, eli ajan viettäminen autossa ei ole sallittua.

- Tämän vuoden kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia. Savonlinnalaiset lapset ja nuoret osaavat käyttäytyä hyvin, eivätkä aiheuta autoissa minkäänlaista häiriötä, kehuu logistiikkapäällikkö Pia Hokka-Itkonen.

Matkakortti

Matkustaakseen ilmaiseksi nuorella tulee olla matkakortti. Matkakorttia ei kuitenkaan vaadita 0-5 –vuotiailta.

Matkahuollossa voi käydä 17.12.2018 alkaen:

  • Lataamassa jo lunastettuun matkakorttiin matkustusoikeutta. Matkustusoikeuden lataamisen yhteydessä asiakkaalta peritään 13,50 euron latausmaksu.
  • Ostamassa uuden matkakortin. Matkakortin lunastusmaksu on 20 euroa, joka sisältää myös korttimaksun (6,50 €).

Matkakortti on voimassa vuoden 2019 loppuun, vaikka henkilö tänä aikana täyttäisi 18 vuotta.

Matkakortti on henkilökohtainen ja korttia lunastettaessa tarkistetaan asiakkaan henkilö- ja osoitetiedot. Raportoinnin vuoksi kortti on leimattava rahastuslaitteessa autoon noustessa.

Tekninen lautakunta päätti kokeilun jatkamisesta kokouksessaan 20.11.2018. Kokeilun jatkoa arvioidaan jälleen vuoden 2019 lopussa.

Kaikki lipputuotteet ja lisätiedot