Hyppää sisältöön

Savonlinnan kaupungin hyvinvointisuunnitelma ja -kertomus 2019-2021

Kunnan perustehtävät ovat asukkaidensa hyvinvoinnin sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman edistäminen. Kunnat on täten velvoitettu mahdollistamaan asukkaidensa hyvinvointi. Kuntalaisella on yhä suurempi vastuu hyvinvoinnistaan, vaikka kunnalla on edelleen laajat perustehtävät.

Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet eli laaditaan hyvinvointisuunnitelma.

Savonlinnan kaupunginvaltuusto on asettanut seuraavat hyvinvointisuunnitelman painopisteet

  1. Lapsiperheiden ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen
  2. Aktiivinen työllisyyden ja elinvoimaisuuden edistäminen, positiivinen työpaikkakehitys
  3. Ikääntyvän väestön aktiivinen ja turvallinen elinympäristö
  4. Liikunta- ja virkistyspaikkasuunnitelman laatiminen osana hyvinvointisuunnitelma

Savonlinnan kaupunginhallitus on 4.3.2019 käsitellyt yllä mainittujen painopisteiden pohjalta laaditun Hyvinvointisuunnitelman ja -kertomuksen ja päättänyt laittaa sen yleisesti nähtäville kuntalaisten kuulemista varten ajalle 11.3.–7.4.2019.

Hyvinvointisuunnitelmaan liittyvät kommentit ja kannanotot pyydetään lähettämään 8.4.2019 mennessä oheisella lomakkeella tai sähköpostitse osoitteella kirjaamo(at)savonlinna.fi

Hyvinvointisuunnitelmaan liittyvät kommentit ja kannanotot -lomake

Savonlinnan kaupungin hyvinvointisuunnitelma ja -kertomus 2019-2021 (pdf)

Liikunta- ja virkistyspaikkasuunnitelma (pdf)

Tarvittaessa lisätietoja antaa hallintopäällikkö Seija Hytönen, puh. 044 417 4044.

Terveydenhuoltolain 12 §:n mukaan

”Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.

Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia.

Kunnan on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot. Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten tahojen sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Jos sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestetty useamman kunnan yhteistoimintana, yhteistoiminta-alueen on osallistuttava asiantuntijana eri toimialojen väliseen yhteistyöhön sekä sosiaalisten ja terveysvaikutusten arviointiin alueen kunnissa.”