Hyppää sisältöön

Kaupunki jakaa ruokakasseja vähävaraisille perheille

Valtaosa lapsista on siirtynyt valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti varhaiskasvatuksesta ja lähiopetuksesta koteihin ja siten myös pois kaupungin tarjoaman lämpimän ruuan piiristä. Tämä voi aiheuttaa perheissä suuria haasteita, joten kaupunki jakaa ruokakasseja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden ravintohuollon turvaamiseksi poikkeustilan aikana.

Ruokakassit sisältävät peruselintarvikkeita ravintosuositusten mukaisesti. Elintarvikkeissa on pyritty suosimaan mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita ja lähiruokatarvikkeita. Kassin mukana on myös reseptejä aterioista, joita ruoka-aineksista voi valmistaa. Yhden ruokakassin arvo on 40 euroa, ja sillä tuetaan nimenomaan perheen lasten ruokailua.

Ruoka-apu käynnistyy kiirastorstaina 9.4. ja sitä voi hakea maanantaista 6.4. alkaen. Ruoka-apua haetaan ottamalla yhteyttä päiväkodin tai koulun yhteyshenkilöön. Lasten vanhempia on informoitu hakuprosessista perjantaina 3.4.

Kaupunginvaltuusto päätti 30.3. myöntää 200 000 euron määrärahan myöntämisestä heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden harkinnanvaraiseksi tukemiseksi.