Hyppää sisältöön

Taiteilija Kari Cavén velmuilee romuteosnäyttelyssään Nälkälinnanmäellä

Taiteilija Kari Cavénin Jo joutui karvas aika -teos toivottaa kävijän sisään Savonlinnan maakuntamuseon kesän päänäyttelyyn ILO PITKÄSTÄ ITKUSTA. Cavénin sanaleikki ja oivaltavat teokset saavat hymyn huulille ja ajatukset liikkeelle. Kierrätystaiteen kuninkaan teoksissa voi tunnistaa lähtökohdan ja materiaalin alkuperän. Mitä uutta on lopulta syntynyt, antaa taiteilija tulkinnan avaimeksi pelkkää nokkelaa sanailua. Maailmalla menestynyt Savonlinnan poika on palannut kulmilleen pitämään hauskaa.

Cavén vietti lapsuutensa näyttelytilan naapurissa. Hän oli nikkari jo nuorena, jonka johdolla rakennetuilla mäkiautoilla huristeltiin alas Myllymäenkatua Savonlinnan keskustassa. Teini-ikäisenä notkuttiin Nälkälinnanmäen puistossa sekä kirjastossa, jonka tyhjentyneessä rakennuksessa Savonlinnan maakuntamuseon väliaikaistilat tänä vuonna ovat. Maailma vei taidekoulun kautta ammattitaiteilijaksi, mutta maalaustaide tuntui liian vakavalta nuorelle miehelle. Hän alkoi tekemään sitä, mikä itseä huvittaa.

Cavénin huumorista kertovat hänen ehdottamansa työnimet näyttelyn otsikoksi: Tuhlaajapojan kotiin paluu tai Eläkeläinen hutiloi. Hän ei juuri määrittele taidetyyliään, vaan etenee sanojensa mukaan perstuntumalla. Valtavat määrät jäteasemilta, kierrätyskeskuksilta ja löytölaareista hankittua tavaraa puhuttelee taitelijaa työverstaalla. Vasta siellä ideat syntyvät, joskus vasta vuosien päästä. Tavarat itse määräävät miksi ne haluavat tulla, mikä niiden identiteetti on. Vahvana periaatteena mukana kulkee myös taloudellisuus. Materiaalit eivät juuri saa maksaa mitään.

Kiristysyritys-teoksessa kolme vanhaa ja kaunista liimapuristinta vääntää toisiaan sekä alla olevaa vielä vanhempaa piipputelineen alaosaa. Ihan veistos on koottu Ikean löytönurkasta saaduilla häkkyröillä, joiden käyttötarkoitusta taiteilija ei vieläkään tiedä. Kaunis jätelavalta löydetty vanha imuri kierrättää itse itseään Imupuhuri-teoksessa. MITÄ MISSÄ MILLOIN -kirjojen irti leikatuista kirjaimista syntyy uudenlaista luettavaa. SITÄ SIINÄ SILLOIN tai MISSÄ ILO TÄSSÄ IÄSSÄ kuvaavat hyvin Twitter-aikamme tiivistettyjä sanomia.

Cavénilla on näppinsä pelissä myös Savonlinnan satamapuistoon suunnitellussa Saimaan laivatyön muistomerkissä. Cavénin luonnoksista valittuun Saimaamme-taideteokseen haetaan parhaillaan rahoitusta.

Savonlinnan maakuntamuseon väliaikaistiloissa sijaitsevassa näyttelytilassa kävijöille avautuu palanen Savonlinnan kaupunkikeskustan historiaa. Nälkälinnanmäen eli Hungerborgin puistomiljöön historia liittyy Savonlinnan seudulla käytyihin rajasotiin Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä. 1960-luvulla rakennettu modernia arkkitehtuuria edustava vanha kirjastorakennus on kuin luotu taide-elämysten kokemiselle sekä Saimaan ihailulle suurten ikkunoiden kautta.

Ensi vuonna museon toiminnot palaavat remontoituun, miltei 170-vuotiaaseen kruunun jyvämakasiinirakennukseen Riihisaareen. Sitä ennen on kuitenkin aikaa ihmetellä Cavénin teoksia, –joskus hauskoja, joskus ajatuksellisia, mutta aina yllättäviä ja selkeässä muodossa.

Kari Cavén: ILO PITKÄSTÄ ITKUSTA, 1.6.–20.9.2020, Savonlinnan maakuntamuseo, Riihisaari–Saimaan luonto- ja museokeskus.

Kuvassa Kari Cavén ja Kiristysyritys-teos (2020). Kuva: Anssi Taskinen.