Hyppää sisältöön

Savolainen koulutusosaaminen käy kaupaksi Kiinassa

Savonlinna International Education Center Oy Ltd (SIEC) on pitänyt ensimmäiset kaupalliset koulutuswebinaarit Kiinaan ja jatkoa seuraa. Opettajien koulutuksen lisäksi kysyntää on myös muulle koulutukselle Kiinassa.

Savonlinna International Education Center Oy Ltd koulutusvientiyhtiö rekisteröitiin virallisesti 15.1.2021 ja yhtiön ensimmäiset kaupalliset koulutukset Kiinaan on toteutettu webinaareina. Palaute Kiinasta on ollut hyvää ja jatkoa on odotettavissa. Paikan päällä Savonlinnassa tapahtuvaa koulutusta jatketaan Covid-19 tilanteen niin salliessa. Yhtiö tutkii myös muita, esim. Venäjän markkinoita ja tekee yhteistyötä konseptiin sopivien koulutus- ja opetusteknologiayhtiöiden kanssa.

Kaupallinen yhtiö on Etelä-Savon maakuntaliiton ESR- ja EAKR-rahoituksella toteutettujen Savonlinna International Education Center (SIEC) hankkeiden aikana tehdyn pitkäjännitteisen Savonlinna – Kiina yhteistyön tulos. Yhteistyötä on tehty etenkin Pekingissä Haidianin kaupunginosan kanssa. SIEC-hanke syntyi Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laineen aloitteesta. Päävastuu hankkeen suunnittelusta ja käytännön toteutuksesta oli kolmikolla Markku Kankkunen, Jin Liu ja Heikki Kokki. Hankkeen aikana tehty mittava työ jatkuu ja realisoituu jatkossa osakeyhtiön toimesta.

SIEC-hankeen tulokset 2015–2020

Savonlinnassa on koulutettu noin 100 kiinalaista opettajaa/kasvatuksen asiantuntijaa ja kaupungissa on vieraillut noin 500 hankeen kautta saatujen ystävyyskoulujen opettajaa ja oppilasta. Savonlinnassa on järjestetty 4 kertaa (2016–2019) Finnish-Chinese Culture Festival -tapahtuma.

Kiinassa on käyty luennoimassa yhteensä yli 30.000 kasvatusalan ammattilaiselle. Pekingissä järjestettävässä maailman suurimmassa koulutusalan konferenssissa Markku Kankkusen esitystä on seurannut yhteensä noin 15.000 kasvatuksen ammattilaista vuosina 2017–2019. Pekingissä luentoja on pidetty mm. arvostetussa Pekingin Tshinghuan yliopistossa ja useissa muissa oppilaitoksissa ja virastoissa.

Pekingin/Haidianin lisäksi luentoja on järjestetty tuhansille opetusalan kouluttajille mm. Lanzhoussa, Qingdaossa (yhteistyösopimus), Qufussa, Jinanissa, Yuyangissa, Hainanissa, Ningbossa ja monilla muilla paikkakunnilla. Suomalainen opetussuunnitelma, SIEC-projekti ja sen pääluennoitsija Markku Kankkunen ovat saaneet Kiinassa laajasti julkisuutta ja tunnettavuutta. Lisäksi luentoja ovat pitäneet johtava PISA-asiantuntija, professori Jouni Välijärvi ja opetushallituksen johtaja Jorma Kauppinen.

– Suomen opetushallitus antoi toimintaamme tukevan lausunnon: ”SIEC plan is a strong contribution for international cooperation development with any country” (Opetushallituksen lausunto, 2017), kertoo yhtiön osakas ja pääkouluttaja Markku Kankkunen.

Työ jatkuu ja kehittyy kaupallisen yhtiön toimesta

Hankkeen aikana tehty työ jatkuu ja kehittyy yhtiön toimiessa sen veturina. Kiinasta tulleiden kyselyjen perusteella opettajien koulutuksen lisäksi kysyntää löytyy myös muulle koulutukselle.

Jatkossa toimintaa on tarkoitus laajentaa myös terveysalan koulutusvientiin sekä leirikouluihin. Yhteistyötä tehdään sekä Kiinan valtiollisen sektorin, että yksityisyritysten kanssa hyödyntäen hankkeessa luotua laajaa verkostoa ja hyviä suhteita. Markkinoilta tulevaan kysyntään pyritään vastaamaan kehittämällä uusia tuotteita asiakaslähtöisesti. On todennäköistä, että yhtiön kautta Savonlinnan seudullinen yhteistyö Kiinaan kehittyy muillakin kuin koulutusviennin alalla.

Yhtiön tavoitteena on olla huipulla koulutusvientiosaamisessa sekä kehittää suomalaiseen koulutusosaamiseen ja opetussuunnitelmaan perustuvia koulutusvientituotteita, parantaa jatkuvasti omaa osaamistaan ja pysyä ajan tasalla alan trendeistä. Yhtiö pyrkii orgaaniseen kasvuun omaa organisaatiota ja omistajapohjaa tarpeen mukaan vahvistamalla sekä liittoutumalla sopivien yhteistyökumppanien kanssa.