Hyppää sisältöön

Presidentinvaali 2024

Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024 ja mahdollinen toinen vaali sunnuntaina 11.2.2024.
Ennakkoäänestys kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 17.-23.1.2024 ja mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys 31.1.-6.2.2024.

Suomen perustuslain 54 §:n mukaan tasavallan presidentin valitsee Suomen kansa välittömällä (suoralla) vaalilla syntyperäisistä Suomen kansalaisista kuuden vuoden pituiseksi toimikaudeksi. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.

Presidentti valitaan suoralla, tarvittaessa kaksivaiheisella vaalilla. Vaalipäivä on vaalivuoden tammikuun neljäs sunnuntai. Mikäli joku ehdokkaista saa jo tässä (ensimmäisessä) vaalissa yli puolet annetuista (hyväksytyistä) äänistä, tulee hän valituksi presidentiksi. Jos näin ei käy, toimitetaan kahden viikon kuluttua sunnuntaina toinen vaali kahden ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Toisessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas valitaan presidentiksi. Presidentti ryhtyy toimeensa valitsemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä.

Presidentinvaalissa on äänioikeutettu asuinpaikasta riippumatta jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään ensimmäisen vaalin vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Lue lisää vaaleista ja äänestämisestä Oikeusministeriön vaalisivuilta: vaalit.fi

Miten äänestäminen tapahtuu?

Presidentinvaalin ehdokkaat

Äänestyspaikat Savonlinnassa

Keskusvaalilautakunnan toimisto

Olavinkatu 27, 57130 Savonlinna
Keskusvaalilautakunnan toimisto, puh. 044 417 4043
Keskusvaalilautakunnan sihteeri, puh. 044 417 4047