Olavinlinnasta Orivirran sillalle – taidetta muuttuneesta Savonlinnasta

Tiistaina 13. marraskuuta 2018

Olavinlinnasta Orivirran sillalle -näyttely kertoo menneisyyden ja nykypäivän Savonlinnasta, sen muuttuneesta kaupunkikuvasta, rakennuksista, luonnosta ja ainutlaatuisesta ympäristöstä. Savonlinnan Riihisaaressa 16.11. avautunut taidenäyttely kuvaa kaupunki- ja luonnonmaisemaa sekä edustaa eri vuosisatoja, tekniikoita, kohteita sekä laajaa otantaa paikallisista taiteilijoista.

Taideteokset on koottu Savonlinnan kaupungin noin 740 taideteoksen joukosta. Esillä on 72 maalausta, grafiikkaa ja piirustusta sekä valokuva- ja tekstiiliteosta. Teokset on valittu kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Mukana on teoksia myös kuntaliitosten myötä Savonlinnaan liittyneiltä alueilta, kuten Sääminki, Savonranta, Kerimäki ja Punkaharju. Näyttelyyn on valittu sekä taidekoulutuksen suorittaneiden taiteilijoiden, että itseoppineiden ja harrastelijataiteilijoiden teoksia. Näyttelyn tuottajana toimii Savonlinnan maakuntamuseo.

Näyttelyssä liikutaan ajallisesti P.A. Kruskopfin 1800-luvun puolivälin kivipiirroksista Anni Löppösen 2010-luvun taidevalokuvaan ja maantieteellisesti Savonlinnan kaupunkimaisemista Savonrannan Orivirran ja Juurikansalmen, Kerimäen Hytermän ja Punkaharjun luonnonkauniisiin maisemiin.

-Suurimmat teoskokonaisuudet muodostuvat Savonlinnan lyseon opettajien, taidemaalari Usko Nyströmin ja taidemaalari Oskar Stenbergin, 1920-30-luvun teoksista. Nyströmin 21 piirustusta, öljyvärityötä ja akvarellia sekä Stenbergin 11 öljyväriteosta kuvaavat pääosin Savonlinnan keskustan rakennuksia ja maisemia sekä Olavinlinnaa ympäristöineen. Näyttelyssä on myös Savonlinnan tyttölyseon opettaja Kerttu Häiväläisen ja hänen seitsemän oppilaansa maalaamia akvarelleja vuosilta 1945–56. Yksi näistä oppilaista on rikoskirjailijana tunnetuksi tullut Eeva Tenhunen, taustoittaa intendentti Kirsi Liimatainen.

Muita näyttelyn taiteilijoita ovat mm. Aleksandr Beggrow, Esko Aspivaara, Matti Korhonen, Olavi Laine, Eero Lehikoinen, Kalle Lähdesmäki, Ensio Onnukka, Bruno Pakarinen, Victor Teronen, Nikolai Tervakorpi, Jalmari Vaahtoluoto, Veikko Luostarinen ja Otto Karjalainen.

Näyttelyn ovat suunnitelleet ja koonneet museonjohtaja Mirjam Kosunen ja intendentti Kirsi Liimatainen.


Olavinlinnasta Orivirran sillalle – Kaupunkinäkymiä Savonlinnan taidekokoelmasta, Riihisaaressa 16.11.2018–2.6.2019.