Ajankohtaiset

Itä-Suomen museot suunnittelevat Suomen suurinta näyttelyä Saimaa-ilmiön hengessä

Tiistaina 26. marraskuuta 2019

Itä-Suomen alueen museoiden väki kokoontui 21.11.2019 Punkaharjulle Suomen Metsämuseo Lustoon pohtimaan museoyhteistyön kehittämistä ja museoalan profiilin nostamista alueella. Tapaaminen oli tärkeä verkostoitumisen ja museoalan ammattilaisten yhteistyön tiivistämisen kannalta.

Tapaamisessa mietittiin myös sitä, millä tavalla museot voisivat olla yhdessä mukana Saimaa-ilmiö 2026 -kulttuuripääkaupunkihankkeessa. Savonlinna hakee yhdessä Itä-Suomen maakuntien ja keskuskaupunkien kanssa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026.

Tapaamisessa päätettiin tehdä yhteisponnistus: Saimaa-ilmiö – Suomen suurin näyttely. Näyttelyn suuruus tulee sen pitkästä ajallisesta kestosta, näyttelyn jakautumisesta neljän maakunnan eri museoihin sekä laajasta näkyvyydestä verkossa.

Lisäksi ensi vuoden alusta valtakunnalliseen Finna-hakupalveluun rakennetaan Itä-Suomen museoiden yhteinen Saimaa-ilmiö Finna, joka sisältää alueen museoiden digitaaliset aineistot ja kokoelmat. Alueen runsas kokoelmatarjonta saadaan siten laajasti esiin verkkonäkyvyydellä.

Tapaamisen runsas ja hedelmällinen ideariihi tuotti myös lukuisia muita yhteistyösuunnitelmia ja rajoja rikkovia aloitteita. ”Saimaa-ilmiössä on hienoa, että ajatellaan isommin ja laajemmin, sillä yhdessä olemme paljon enemmän”, summasi Joensuun kaupungin kulttuurijohtaja ja Saimaa-ilmiön valmisteluryhmän puheenjohtaja Sari Kaasinen.

Tapaamisessa olivat edustettuina Etelä-Karjalan museo, Jalkaväkimuseo, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, Kuopion luonnontieteellinen museo, Kuopion taidemuseo, Lusto – Suomen Metsämuseo, Mikkelin kaupungin museot, Olavinlinna – Kansallismuseo, Pohjois-Karjalan museo Hilma, Savonlinnan maakuntamuseo / Riihisaari – Saimaan luonto- ja museokeskus, Sodan ja Rauhan keskus Muisti, Varkauden museot sekä Saimaa-ilmiö 2026 -hankkeiden edustajat.

---
Kuva: Anu-Anette Varho.