Hyppää sisältöön

Ensimmäinen Museoklubi juhlistaa Riihisaaren ja Savonlinnan maakuntamuseon uutta alkua

Riihisaari – Saimaan luonto- ja museokeskus tekee lauantaina 22.2. uuden avauksen, kun Savonlinnan Kulttuurikellarilla järjestetään historian ensimmäinen Museoklubi. Klubin musiikista vastaa ensi kertaa Savonlinnassa esiintyvä lahtelainen bluesmuusikko Ismo Haavisto.

Kuluva vuosi on merkinnyt monenlaisia muutoksia Savonlinnan maakuntamuseon ja Riihisaaren luonto- ja museokeskuksen toiminnassa. Riihisaaren rakennuksessa käynnissä oleva vuoden mittainen peruskorjausremontti siirsi toiminnan väliaikaistiloihin Nälkälinnanmäelle. Uusi museolaki on tuonut muutoksia museokentälle, ja maakuntamuseo on aloittanut tämän vuoden alusta alueellisessa vastuumuseotehtävässä. Museon henkilökuntaan on tullut uusia työntekijöitä, ja museo sai viime elokuussa myös uuden johtajan, kun Nikke Kaartinen aloitti työssään.

Tätä uuden alkua ja odotusta Riihisaari haluaa nyt juhlistaa ensimmäisen Museoklubin yhteydessä. -Museoklubi-otsikon alla voimme yhdistää samaan iltaan vaikkapa keskusteluja, luentoja, musiikkia, elokuvia, mitä vaan, rennossa ja välittömässä ilmapiirissä, kertoo Nikke Kaartinen. -Riihisaaren näkyvyyttä tullaan koko ajan laajentamaan omien seinien ulkopuolelle ja monenlaisia uusia yhteistyökuvioita on viritteillä. Tulevana kesänä sivutoimipisteenämme näyttely- ja infopaikkana toimii museolaiva tervahöyry Mikko, joka löytyy kesällä Aleksin aukiolta, Casinon sillan vierestä. Siitä käsin Mikko-laiva tulee tekemään myös tervahöyryristeilyjä.

Ensimmäisen Museoklubin esiintyjänä on Suomi-bluesin kovinta kärkeä edustava Ismo Haavisto One Man Band. Lahtelainen muusikko tunnetaan loistavana huuliharpistina, kitaristina, laulajana ja lauluntekijänä. Yli 30 vuoden blueskokemuksella Haaviston karisma täyttää lavan myös yksin. Yhden miehen orkesterina esiintyessään Haavisto laulaa sekä soittaa kitaraa ja huuliharppua. Juurevaa poljentoa ryydittää jalkatamburiini ja kuljetuslaukusta tehty bassorumpu. One Man Bandin ohjelmisto koostuu omista sävellyksistä sekä 1920 – 1950 -lukujen blues-musiikista.

Tapahtuman järjestäjänä toimii Riihisaari – Saimaan luonto- ja museokeskus.


MUSEOKLUBI

La 22.2.2020 klo 19.00
Savonlinnan Kulttuurikellari
Liput: 10 euroa (ovelta tuntia ennen). Huom! Vain käteismyynti.

Kuva: Ismo Haavisto One Man Band