Hyppää sisältöön

Kadonnutta Savonlinnaa etsimässä -kirja vertaa 1890-luvun muutosta oman aikamme digitaaliseen murrokseen

Aluksi oli luoto ja sen päälle syntyi linna. Viereen kehittyi kaupunki. Vuosien kuluessa sodittiin ja vähitellen linna menetti merkityksensä. Tuli uusi aika, kun ihmiset ja tavarat alkoivat liikkua veden päällä. Kaupunki vaurastui, linna keksittiin uudelleen ja alkoi matkailun aika. Syntyi matkailukaupunki.

Savonlinnalaislähtöinen Yleisradiossa johtajana toimiva Ville Vilén on kirjoittanut kirjan, joka valottaa 1900-luvun vaihteen elämää ja kehitystä Savonlinnassa. Teoksen keskeisinä elementteinä ovat tuolloin pystytetyt rakennukset ja matkailu- ja kylpyläkaupungin kehityksen kulkuun vaikuttaneet ihmiset. Rikkaalla arkistokuvituksella varustetun tietoteoksen julkaisee Savonlinnan maakuntamuseo. Mukana on paljon ennen julkaisematonta kuvamateriaalia.

– Tässä kirjassa olen halunnut kertoa tarinan siitä Savonlinnasta, joka syntyi 1900-luvun vaihteessa reilut 120 vuotta sitten. Alkuinnostuksen antoivat kaupungin kadonneet rakennukset, joiden tuhoutumista ja säilymistä olen itsekin todistanut 1960-luvulta saakka, kuvailee Vilén.

Kadonnutta Savonlinnaa etsimässä kertoo erityisesti arkkitehtuurista, valokuvauksesta ja yhteiskunnan kehittymisestä. Esiin nousevat vierailevat valtakunnalliset arkkitehdit, kaupungin omat suunnittelevat rakennusmestarit, kaupunkia rakentaneet urakoitsijat ja tätä kaikkea kuvanneet tunnetut ja tuntemattomat valokuvaajat. Valokuvaajista Signe Brander ja V.A. Sihvonen on esitelty tarkemmin, samoin kuin merkittävä suunnittelija ja urakoitsija Kustaa Laukkanen.

– Savonlinna on palkitseva tutkimuskohde, sillä kaupungista on syystäkin otettu paljon valokuvia eri aikakausina. Näin ollen valokuvat ja kuvaajat ovat saaneet teoksesta arvoisensa tilan, Vilén jatkaa.

Teos on ilmestynyt ja tullut myyntiin Savonlinnan maakuntamuseolle. Varsinainen julkistamistilaisuus järjestetään museon tiloissa Savonlinnan Nälkälinnanmäellä osana Tuomaan Markkinat -tapahtumaa lauantaina 12. joulukuuta. Kirjan kirjoittanut Ville Vilén on tuolloin haastateltavana Museo-livessä, jota yleisö pääsee seuraamaan suorana verkkolähetyksenä, vaikka omalta kotisohvaltaan. Lisäksi kirjailija on päivän mittaan paikan päällä yleisön tavattavissa ja signeeraa uunituoretta kirjaansa. Päivän ohjelma löytyy museon kotisivulta

Kirjaa on saatavilla ainoastaan Riihisaaren luonto- ja museokeskuksen / Savonlinnan maakuntamuseon museokaupasta.

Kuvateksti: Olavin kylpylaitos Savonlinnassa kesällä 1898 – Kuva: Signe Brander, Ville Vilénin kokoelmat

Savonlinnan maakuntamuseo / Riihisaari – Saimaan luonto- ja museokeskus, väliaikaistiloissa Nälkälinnanmäellä, Tottinkatu 6a, 57130 Savonlinna. Avoinna päivittäin klo 10-17 www.riihisaari.fi