Riihisaariblogi 3/2020

Rajattu äärettömyys

blogi 3 rajattu äärettömyys

Saksalainen kirjailija ja yleisnero Johann Wolfgang von Goethe on käyttänyt arkkitehtonisen olemuksen ulottuvuuksista ilmausta ”rajattu äärettömyys”. Tällaisissa sanakäänteissä ilmenee Goethen ajattelun laajuus luovasti tuntevana ihmisenä. Hän on kirjoittanut mitä rikkaimmin kokemuksistaan ja tuntemuksistaan liikkuessaan eri rakennuksissa ja kaupunkitiloissa, otettakoon esimerkkeinä Italian matkojen kuvaukset ja Strasbourgin katedraalin ihannointi teoksessa Von deutscher Baukunst.

Rajattu äärettömyys vaikuttaa pikaisesti luettuna toki absurdilta sanaparilta. Miten äärettömyys voi olla rajattu? Laitetaanko tässä matematiikka ja matemaattiset käsitteet uuteen malliin?

Rajatussa äärettömyydessä ihminen tuntee ja aistii ympäristöään ja ympäristöstään enemmän kuin vain rakenteiden ja materiaalin asettamat raamit (seinät, katto jne.). Toki kaikkien eri osatekijöiden tulee olla kohdallaan. Missä tahansa tuollaista ei voi kokea ja tuntea.

Voin kertoa, että useammallakin tänä vuonna tekemälläni kohdekäynnillä Etelä-Savossa tuo Goethen runollisen herkkä ilmaus on tullut mieleen. Esimerkkeinä vaikkapa vanha aittarakennus, holvattu kivikellari, vanha jo käytöstä poistettu teollisuushalli, kartano tai mittakaavaltaan ansiokas kyläraitti rakennuksineen. Tuollaisissa tapauksissa jo itse materiaalien käyttö, materiaalinen autenttisuus, materiaalin ikä ja patina henkivät ajatonta sanomaa. Samalla on nähtävissä miten vanhaa rakennusta ja rakennetta on hoidettu ja vaalittu. Sisätilan kokonaisuus, rakennuksen ympärilleen valtaama tai rakennusten väliin jäävä piha tai raitti luovat mitä hienointa tilaa. Vielä kun kohteen mittakaavalliset suhteet ja erilaiset kauneudelliset arvot osuvat kohdalleen, alamme lähestyä rajattua äärettömyyttä. Eli mikä tahansa kohde ei kuulu rajatun äärettömyyden piiriin. Vaaditaan jotain erityistä ja erityisiä arvoja.

Kaikki vierailemani kohteet eivät toki täytä rajatun äärettömyyden määritelmää. On myös kohteita, missä omistaja ei itse ymmärrä millaisesta aarteesta on kyse, mitä omistaa. Omistaja on ihmetellyt, miksi tarvitaan museoviranomaisen lausuntoa, miksi ei saa tehdä mitä tahansa. Tässä pääsemme laajemminkin suojelukysymykseen ja sen liittymiseen esimerkiksi alueen kehittämiseen ja kaavoitukseen. Liian usein asetelma nähdään mustavalkoisena. Yksinkertaisesti ajatellaan, että vanha rakennuskanta on vain rasite kunnalle ja investoijille, uuden rakentamisen väitetään olevan aina edullisempaa kuin vanhan korjaaminen. Vedotaan niukkoihin resursseihin ja miten suojelu muka olisi kehittämisen vastakohta. Näin asia vaan ei ole.

Ajatellaan positiivisella asenteella: Rajatun äärettömyyden luova ulottuvuus voidaan valjastaa myös vaikkapa kokonaisen kylän tai kunnan brändi- ja imagotekijäksi. Suomalaiset matkaavat esimerkiksi Etelä- tai Keski-Eurooppaan kokeakseen lomakohteessa miljöön ainutkertaisuutta. Miljöön, josta ovat lukeneet ja haluavat sen sitten nähdä ja kokea. Miksi tämä ei toimisi myös eteläsavolaisissa kohteissa? Miljöö on osattava nostaa markkinointitekijäksi. Satsaus alueen kehittämiseen ei edes tarvitse merkitä suuria taloudellisia panoksia, tärkeintä on kohteen ydinasia ja sen jalostaminen.

Rajatun äärettömyyden kokonaisuutta ei ole helppo aukaista ja selittää tyhjentävästi, tärkeintä on tunne. Kuten Goethe katedraalikuvauksessaan kirjoittaa: ”Millä odottamattomalla tunteella yllättikään näkymä, kun astuin [Strasbourgin katedraalin] eteen! Koska se koostui tuhansista harmonisoivista yksityiskohdista, täytti sieluni kokonainen, suuri vaikutelma, jota saatoin kyllä maistella ja nauttia, en missään nimessä kuitenkaan tunnistaa ja selittää.”

Syyskuussa 2020 Ilkka Paajanen, rakennustutkija