Riihisaariblogi 4/2020

Kosketustila

blogi 4 kosketustila

Saksalainen taidehistorioitsija August Schmarsow (1853 - 1936) kirjoitti arkkitehtuurista ”tilanmuovaajana” korostaen sitä, miten arkkitehtuuri luo tilaa. Hän on käyttänyt myös ilmauksia ”kosketustila”, ”katselutila” ja ”liikkumistila”.

Kaikki inhimillinen toiminta tapahtuu tilassa. Ensimmäiseksi sanasta tila tulee mieleen rakennuksen sisätila, huone, mutta tilaa on myös esimerkiksi rakennusten väliin jäävä tila (piha, aukio, katu, kuja tms.) ja laajemmin vaikkapa maisematila (peltoaukea, niitty, järven selkä tms.). Tila voi olla pelkkää ilmaa tai tyhjyyttä, sillä on kuitenkin selvät paikalliset rajat. (Sanalla tila on toki myös abstrakti viitekehys, puhumme olotilasta, tunnetilasta tms.) Jokaisella tilalla on erilainen luonne, se voi olla sulkeutunut ja rajattu (ja tässä tarkoitan eri asiaa kuin edellisessä blogissa käsitelty rajattu äärettömyys) tai se voi olla hyvinkin avoin, laaja.

Me voimme aistia tilaa hyvinkin eri tavoin. Näköaisti viestittää meille suuren osan tilan informaatiosta ja se on varmaan monille se tavallisin tapa lähestyä tilaa. Kuuloaisti kertoo myös paljon tilan luonteesta, akustiikasta, pystymme kuuntelemalla aistimaan tietoa vaikkapa tilan koosta ja käytetyistä pintamateriaaleista, vertaa esimerkiksi kivirakenteista suurta katedraalia pitkine jälkikaikuineen ja pientä puurakenteista saunaa lähes olemattomine kaikuineen. Schmarsowin kosketustilakäsite antaa kiehtovan tavan lähestyä tilakokemusta: helpoin esimerkki on liikkuminen yön synkkänä hetkenä ilman valoja huoneessa, miten jalkojen ja käsien tuntoaistilla voimme tuntea etenemisemme huoneessa, vertaamme tuntoaistilla saamaamme informaatiota päivällä tiedostamaamme huonekokemukseen: nyt tunnen jaloissani maton rajan, tästä alkaa seinän karhein osa, olen siis menossa siinä ja siinä kohdassa huonetta.

Huomaamme miten tärkeitä erilaiset aistimukset siis ovat tilan kokemisen kannalta. Tästä pääsemmekin erilaisiin rakennusmateriaaleihin ja niiden käyttöön. Erilaiset materiaalit, niin rakenteeltaan kuin pintastruktuuriltaan, viestittävät eri asioita katseltaessa (mm. matta/valoa peilaava pinta), kuunneltaessa (äänen erilainen heijastuminen jne.) ja kosketeltaessa (karhea/sileä, lämmin/kylmä jne.).

Käytetyt materiaalit antavat jokaiselle tilalle sen omaleimaisen luonteen ja kulttuurihistoriallisen kerrostuman. Materiaali voi viestittää paljon historiaa esimerkiksi pinnan ominaisuuksillaan ja kuluneisuudellaan. Vanha karhea rappaus tai kulunut hirsiseinä ovat tästä hyviä esimerkkejä, ne ovat mukautuneet kokonaisuuteen, ovat osa siitä. Miksi siis vaihtaisimme materiaalia korjauksen yhteydessä? Haluammeko pilata tilan hengen? Pahimmillaan kohteessa käydessä voi kärjistäen todeta, että tila on ”tapettu hengettömäksi”. Ei ole tarpeen välttämättä vaihtaa kulunutta materiaalia uuteen. Muutamina vuosikymmeninä viime vuosisadan puolella oli lähes pakkomielteinen tarve vaihtaa materiaaleja tai verhoilla pinnat uusiksi, valitettavasti tähän törmää yhä tänäänkin. Välillä voi vanha materiaali onneksi löytyä uudemman verhouksen takaa, parhaimmissa tapauksissa se on jopa mahdollista palauttaa näkyviin.

Toki on myönnettävä, että myös uusi materiaalipinta on mahdollista saada luomaan omaleimaista henkeä tilalle, mutta materiaali tulee valita ja käsitellä taidolla.

Meillä on tiloissa paljon ”anonyymejä” pintoja, jotka on joko materiaalin itsensä luonteen tai pintakäsittelyn avulla saatu sellaisiksi, että ne eivät herätä sen kummempia tunteita (esimerkiksi sileäksi tasoitettu maalattu betonipinta). Parhaimmillaan materiaali pakottaa tunnustelemaan, koskettamaan, aistimaan.

August Schmarsow on houkuttelevasti nostanut esille erilaisia tapoja tarkastella ja tuntea tilaa sekä näiden tapojen tärkeyttä meille ihmisille. Lähtekäämme siis kokemaan kaikilla mahdollisilla aisteilla erilaisia tiloja!

Syyskuussa 2020 Ilkka Paajanen, rakennustutkija