Riihisaariblogi 5/2020

Tyhjä tila on täysi

Blogi 5 tyhjä tila o ntäysi

Brittiarkkitehti John Pawson on todennut, miten ”tyhjä tila on täysi” ja miten hän etsii ”tyhjän tilan jännitystä”.

Laitammeko jälleen matemaattiset periaatteet uuteen uskoon? Miten tyhjä voi olla täynnä?

Edellisessä blogissa käsittelin saksalaisen taidehistorioitsijan August Schmarsowin erilaisia ilmauksia tilasta. Tarkemmin käsittelemättä jäi termi ”liikkumistila”. Mutta mitä tällä on taasen tekemistä täyden tyhjän tilan kanssa? Jos viimeksi tarkastelimme tilaa katselemalla, kuuntelemalla tai koskettamalla, niin nyt lähdemme liikkeelle, kuljemme tilassa tai tilasta toiseen tilaan.

Rakennustaide on tilallista taidetta, täydellisesti sen voi kokea vain kulkemalla tilassa. Rakennustaiteen tulkitsemiseen liittyy siis aikakokemus (tässä tulee tietenkin mieleen Richard Wagnerin librettolainaus ”Zum Raum wird hier die Zeit” eli ”käy aika täällä tilaksi”). Kuten Beatrix Zug on kirjassaan Tilan antropologia 1900-luvun alun arkkitehtuuriteoriassa todennut, tulee rakennuksesta vasta liikkeen täyttymisen kautta ajallisesti olevaa. Arkkitehtuuri on yhdellä tapaa sävelletty taideteoksena, jota ei ainoastaan tiedosteta askel askeleelta, vaan jonka tehtävä tulee täydellisesti esille peräkkäisyydessä samalla tapaa kuin soimaan saatettu musiikkikappale.

Kuinka usein tarkastelemme tilaa kuin valokuvaa vain yhdestä pisteestä nähtynä? Tilaa tulee sen sijaan tarkastella liikkumalla. Tämä koskee niin sisätilaa kuin ulkotilaakin. Huomaamme miten tilan tai tilasarjan kokonaisuudelle on tärkeää valaistussuhteiden muutokset ja tilamuotojen erilaisuudet sekä näkymät tilasta toiseen, tästä taas syntyy jännitteitä (vrt.” tyhjän tilan jännitteiden etsiminen”), jotka luovat tilasta tai tilasarjasta mielenkiintoisen. Parhaiten koemme tilan liikkumalla, tilan mittakaava on silloin mahdollista aistia.

Kohdekäynneillä olen päässyt mitä erilaisimpiin tiloihin ja tilasarjoihin. Yksi valokuva huonoon kuntoon päässeestä vanhasta rakennuksesta voi viedä ajatukset harhaan, mutta kun pääsee paikalle ja pääsee liikkumaan tiloissa, saa aivan erilaisen vaikutelman. Tämä on hieno kokonaisuus, tämä on saatava kuntoon! Samalla näkee kaikki mahdollisuudet, mitä kuntoon laittaminen antaa. Kyseessä voi olla pieni muutaman huoneen mökki tai isompi kokonaisuus pihatiloineen ja puutarhoineen.

Mielestäni Etelä-Savon hienoin sisätilasarja on Olavinlinnassa (nelisenkymmentä vuotta sitten kesätöissä oppaana sain liikkua lukemattomia kertoja tässä tilakudelmassa, joka kerta sitä ihaillen): Lähdetään kellotornin alakerran pyöreästä huoneesta, laskeudutaan matalan porrastilan kautta korkeaan keskushalliin, missä kivi- ja betonirakenteet käyvät vuoropuhelua, jatketaan taas matalan porrastilan ja pienen välitilan kautta pyöreään ja melko pimeään kirkkotornin alakertaan, niin sanottuun Tottinkamariin, missä ikkunasyvennykset rikkovat tilan muotoja, lopulta pääsemme siitä vielä pimeämmän ja melko ahtaan putkimaisen muurilävistyksen kautta kapeaan, pitkään ja korkeaan kongressisaliin.

Japanilainen arkkitehti Shin Takamatsu on päässyt asian ytimeen todetessaan, miten ”arkkitehtuuri on kuin kalligrafiaa, sen voima ei ole rakenteessa vaan sitä ympäröivässä tilassa”. Ja kun kalligrafia on korutekstausta tai kaunokirjoitustaidetta, niin mitä arkkitehtuuri tahi rakennustaide sitten parhaimmillaan onkaan? (Tuossa lainauksen käännöksessä ’rakenne’ on arkipäiväisempi termi kuin esim. vanha hirsiseinä.)

Kiinalaisen filosofin Lao Tsen eli Laotsen eli Laozin (eri kirjoitusasuja eri lähteissä) mukaan ”minun kotini ei ole kattoa eikä seinää eikä lattiaa; se on niiden välistä tyhjää tilaa, koska siinä tyhjässä tilassa minä asun”. Tärkeää on siis tuo tyhjä tila siinä kaiken välissä. Miten tila vaikuttaa ihmiseen, vaikuttaa siihen, miten tunnemme ja koemme tilaa, miten tilassa asumme (tai teemme työtä, liikumme yms.). Jättääkö tuo tyhjä tila tyhjän vaikutuksen vai tunnemmeko, että ”tyhjä tila on täynnä”?

Lokakuussa 2020 Ilkka Paajanen, rakennustutkija