Riihisaariblogi 8/2020

Vähempi on enemmän

Blogi 8 Vähempi on enemmän

”Vähempi on enemmän” eli englanniksi ”less is more”, totesi aikoinaan saksalais-yhdysvaltalainen arkkitehti Ludwig Mies van der Rohe (1886 - 1969). Tai ainakin tuo kuuluisa ja kulunutkin ilmaus liitetään häneen, vaikka alkuperä ainakin joidenkin lähteiden mukaan saattaa olla muualla.

Ilmaus liittyy tunnetusti toki aivan muuhun yhteyteen, modernismin arkkitehtuuriin ja etiikkaan, mutta tekee mieli virittää tuo sanonta palvelemaan kestävää kehitystä ja erityisesti sen liittymistä rakennettuun kulttuuriympäristöön. Harvemmin näitä kahta käsiteparia liitetään yhteen, helposti jopa voi ajatella, että rakennetulla kulttuuriympäristöllä ja kestävällä kehityksellä ei olisi mitään yhteistä tai tekemistä toistensa kanssa, vaikka loppujen lopuksi ne eivät ole niin kaukana toisistaan.

Ilmaus ”vähempi on enemmän” sopii itse asiassa laajemminkin rakennetun kulttuuriympäristön hoitamiseen ja vaalimiseen (ei siis ainoastaan ajatellen kestävää kehitystä). Vähempi puuttuminen vanhoihin rakenteisiin ja materiaaleihin on suositeltavampaa kuin kaiken uudistaminen ja korvaaminen uusilla materiaaleilla (ks. myös blogini ”Jäätynyttä musiikkia”, missä kirjoitin ajasta ja sen vaikutuksesta materiaaleihin).

Maakuntakierroksien kohdekäynneillä (tammikuun jälkeen niitä on tähän lokakuun loppuun mennessä kertynyt jo 115 kappaletta!) olen nähnyt vaikka minkälaisia tapauksia, toki on myönnettävä, negatiivisiakin, mutta myös, voisimmeko sanoa, ’positiivisen intohimoisia’ rakennusten omistajia, jotka ryhtyvät työhön oikealla asenteella.

Ekologisuudella perustellen väitetään usein tarkoitushakuisesti, että vanhat rakennukset ovat muka aina pelkkiä toivottomia energiasyöppöjä, ne pitäisi purkaa, tai ainakin ’totaalikorjata’. Näinhän tilanne ei kuitenkaan ole. Esimerkkinä ja yksityiskohtana, muistan lukeneeni vuosia sitten tutkimuksesta, missä oli selvitetty vanhan perinteisen savutuvan lämpötaloudellista tehokkuutta, miten savutuvassa puun polttamisen hyötysuhde on todella hyvä. Meidän tulee muistaa, että rakennuksen purkaminen ja uuden rakentaminen kaikkineen syö aika lailla energiaa ja hiilijalanjälkeä. Vanhastaan suurin osa rakennusmateriaaleista saatiin ja tuotettiin rakennuspaikan läheltä, tilanne oli aivan erilainen kuin nykyisin. Toki vanhan rakennuksen energiatalouttakin voidaan parantaa, jopa pienillä toimenpiteillä muuttamatta rakennuksen arvoja.

Ihminen tarvitsee kulttuurista ja sosiaalista historiaa ja kontekstia elämälleen - ja niitähän rakennettu kulttuuriympäristö tarjoaa yllin kyllin. Vanhat rakennukset ympäristöineen sitovat meidät osaksi ajan pitkää historiaa.

Niin usein perustellaan vanhan purkamista tai tuhoamista erilaisin teknokraattisin argumentein. On kirjoitettu raportteja, joilla purkamista perustellaan, mutta kohteessa voi todeta, että korjaaminen ei missään nimessä ole mahdotonta. Mitä tällaisista raporteista pitäisikään sanoa?

Ennen vanhaan tehtiin hyvin. Parhaimmillaan vanhat rakennukset ovat hyvä osoitus siitä. Valitettavan usein jossain vaiheissa on tehty vääränlaisia korjaustöitä ja aiheutettu rakennusfysiikan kannalta ongelmia, lahoamista tai hometta. Silloinkin tulee mieleen, että olisipa tehty vähemmän ja oikein… Samanaikaisesti voimme lukea valitettavasti myös uusistakin rakennushankkeista, missä kaikki on mennyt pieleen.

Nyt tarvitaan yhä enemmän asennetta ”vähempi on enemmän”, millä saavutetaan parempia lopputuloksia rakennetun kulttuuriympäristön parissa.

Lokakuussa 2020 Ilkka Paajanen, rakennustutkija