Hyppää sisältöön

Savonlinnan kuntakokeilussa panostetaan henkilökohtaiseen palveluun

Savonlinnan kaupungissa alkaa uusi työllisyyden kuntakokeilu 1.3.2021. Kuntakokeilu on osa Sanna Marinin hallitusohjelman mukaista kuntien roolin vahvistamista työllisyyspalveluiden järjestäjänä. Työ- ja elinkeinopalveluista siirtyy kaupungille yli 1700 asiakasta.

Valtakunnallisesti työllisyyden kuntakokeiluihin osallistuu yhteensä 25 kokeilualuetta ja 118 kuntaa. Kokeilukunnat vastaavat osin alueensa työ- ja elinkeinopalveluiden (TE-palvelut) tarjoamisesta. Työllisyyden kuntakokeilut päättyvät 30.6.2023.

Työllisyyden kuntakokeilussa Savonlinnan kaupungille siirtyy palveluiden järjestämisvastuu siirtyvien asiakkaiden osalta. Palvelujen hankintarahat ovat Etelä-Savon ELY-keskuksessa, jonka kanssa uusien palvelujen hankinnasta sovitaan. Kokeiluun siirretään TE-palveluista kaikki Kelan työmarkkinaetuutta saavat asiakkaat sekä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret sekä maahanmuuttajat, yhteensä noin 1750 asiakasta.

Savonlinnan kuntakokeilu järjestetään omavalmentaja-mallilla, jossa jokaiselle asiakkaalle tulee oma omavalmentaja. Yhdellä omavalmentajalla on maksimissaan 100 asiakasta. Omavalmentajia on yhteensä 17, joista 7 siirtyy TE-palveluista ja 10 tulee kaupungin palveluksesta.

Lisäksi kuntakokeilussa työskentelee TE-palveluista kolme muuta henkilöä esimerkiksi ammatinvalinnanpsykologi ja kaupungilta seitsemän muuta henkilöä esimerkiksi terveydenhoitajat. Vahvaa yhteistyötä tehdään myös Itä-Savon koulutuskuntayhtymän sekä kaupungin elinkeinopalvelujen kanssa.

– Nämä järjestelyt ja yhteistyö mahdollistavat asiakkaille henkilökohtaisen palvelun ja palveluihin ohjaamisen sekä asiakkaiden tehokkaamman ohjaamisen erilaisten työllistymisen esteiden poistamiseen tähtääviin palveluihin. Toimintamme taustalla olevat arvot ovat asiakaskeskeisyys, yhdessä tekeminen ja toisten osaamisen kunnioittaminen ja hyödyntäminen, kertoo työllisyyspalvelujen päällikkö, työllisyyskokeilua johtava Anna Tolvanen.

Asiakasta palvellaan mahdollisuuksien mukaan, korona tilanne huomioiden, kasvokkain. Kuntakokeilutoimisto sijaitsee kaupungintalolla, osoitteessa Olavinkatu 27 F. Nuorten palvelut järjestetään Nuorten Ohjaamolla, osoitteessa Sääminginkatu 6, tai kuntakokeilutoimistolla. Maahanmuuttaja asiakkaita palvellaan kaupungin maahanmuuttajatoimistolla, osoitteessa Olavinkatu 40.

Kuntakokeilun tavoitteet

  • kaupungin elinvoimaisuuden edistäminen ja työllisyysasteen nosto tukemalla yritysten toiminta- ja kasvuedellytyksiä osaavan työvoiman löytymiseen, työurien ja työelämän muutokset huomioiden
  • osaavan työvoiman saannin varmistaminen osaamispalveluja integroimalla
  • työllisyyden toimijoiden ekosysteemin luominen työllistävien tahojen voimavaroja yhdistämällä ja tehokkaalla käytöllä sekä keskinäisen luottamuksen vahvistaminen, julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden vaikuttavuuden parantaminen
  • voimavarojen ja osaamisen yhdistäminen sekä toimintatapojen uudistaminen työllisyys-, koulutus- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut yhteensovittamalla

Tiedotustilaisuus

Savonlinnan kuntakokeilu järjestää tiedotustilaisuuden Teams-yhteydellä keskiviikkona 3.3.2021 klo 12. Tilaisuudessa on mukana Savonlinnan kaupungin työllisyyspalveluiden päällikkö Anna Tolvanen ja Etelä-Savon TE-toimiston johtaja Hanna Makkula.

Ilmoittautumiset pyydetään 1.3. klo 15 mennessä: anna.tolvanen@savonlinna.fi