Hyppää sisältöön

Käsityöpaja

Käsityöpajan työntekijät
Käsityöpaja

Käsityöpaja tarjoaa valmentautujan palvelutarpeen mukaista kuntouttavaa, valmentavaa tai toimintakykyä ylläpitävää työtoimintaa. Pajalla on kirjoilla reilu 30 valmentautujaa. Tiimissä työskentelee kaksi vakinaista työpajaohjaajaa ja vaihteleva määrä työpaja-avustajia. Tiimissä asiakkaiden päivä koostuu monenlaisista työtehtävistä mm. monenlaisten käsitöiden valmistuksesta, arjenhallinnan ja työelämätaidon kehittämisestä, keittiötyöstä, musiikki, liikunta- ja keskusteluryhmistä.  Osa asiakkaista käy myös työvalmennuksessa eri yrityksissä.

Työpajaohjaajat auttavat ja ohjaavat työtehtävissä sekä tukevat valmentautujia elämän eri tilanteissa. He kulkevat valmentautujan rinnalla ja auttavat arjenhallinnassa, kannustavat päihteettömyyteen, tarvittaessa ohjaavat tai vievät hoitoon. Valmentautujan tavoitteena on elämässä eteenpäin pääseminen –  opiskelemaan tai työhön.

Valmentautujat valmistavat useilla eri tekniikoilla käsityötuotteita Työpaja Telakan omaan myyntiin ja myyntipisteelle Joelin kahvilaan, jossa työskentelee palkkatukilaisia ja kuntoutujia. Valmistamme myös tilaustöitä mahdollisuuksien mukaan. Valmentautujien työtehtävät suunnitellaan työkyvyn, taitojen ja motivaation pohjalta. Työtehtäviä ei tarvitse välttämättä ennalta osata, vaan taito kehittyy tekemisen ja ohjauksen myötä.

Yhteystiedot

Anu Redsven 044 417 4223
Jaana Niemelä 044 417 4093

TYÖPAJA TELAKKA
Telakkatie 9, 57230 Savonlinna