Hyppää sisältöön

Päivätoiminta

Keskitiimin työntekijät
Keskitiimi

Päivätoiminnan Keskitiimissä käy 20 vammaispalvelun ja sosiaalihuollon asiakasta. Asiakkaita ohjaamassa on neljä ohjaajaa, joilla kaikilla on sosiaali- ja terveysalan koulutus. Tiimissä on säännöllisesti lähihoitaja- ja hoiva-avustaja opiskelijoita.

Toimintaa toteutetaan kahdessa ryhmässä sujuvan ja rauhallisen arjen takaamiseksi. Arkisten perustarpeiden lisäksi järjestämme mielekästä ja toimintakykyä ylläpitävää viriketoimintaa, joka tukee asiakasta fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Toiminta sisältää mm. askartelua, musiikkia, ulkoilua, erilaisia tapahtumia, henkilökohtaisesti suunnitellut yksilötuokiot esim. MOI-kalenterin päivitys, WIDGIT-GO kommunikointia, PAPUNET työskentelyä, kädentaitojen ylläpitoa ja yksilölliset terapeuttien laatimat tuokiot (fysioterapia, puheterapia). Suunnittelemme toiminnan asiakaslähtöisesti eli otamme huomioon yksilöllisesti jokaisen asiakkaan tiedot, taidot ja kokemukset. Pohjana asiakaslähtöisyydelle on asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ja arvokkaat kohtaamiset. Turvallisuus ja luottamus ovat tärkeitä kulmakiviä asiakkaiden sujuvassa päivätoiminnassa.

Yhteystiedot

Minna Lötjönen 044 417 4162
Virpi Härkönen 044 417 4097
Heidi Sallinen 044 417 4146
Taina Svensk 044 417 4095

TYÖPAJA TELAKKA
Telakkatie 9, 57230 Savonlinna