Tarinarasti 6 – Huokase helepotuksesta

Kuuntele rasti

Tulillaistuminen on vesj´kansan mielestä toiseksi parasta, mitä on.

Ja kyllä se on niin, että tämmösen tulen äärellä istuminen pyyhkässee kaikenlaisen joutavanpäiväsen hälinän jonnekki kauas pois.

Eeva-Riitan lapsuuen kotirannassa, Leskelän rannassa, oli aina yötä se Saaristo-laiva. Ja siinähän höyrylaivassa ol alakerrassa kolome hyttiä, joihin sai mennä nukkumaan yöks. Ja olla laivassa valamiina, kun laiva lähtöö.

Ja kun siinähän ol, siinä keskikäytävällä, semmonen hienompi tila, mikä ol naisia varten. Sellanen salonki. Ja sitten miehiä varten ol alakerrassa Roihala. Se ol sellanen, jossa ol tasasia lavitsoita, joissa ne sai olla pitkällään. Ja etukannella oli, nii se oli tavaroita täynnä. Siinä oli aina postisäkit, ja jos jotakii, ja siinä ol aina maitotonkat. Ne tuli meijjerille. Ja, jos ol elukoita menossa tapettavaks kaupunkii tai johonki suaree. Ne ol aina kiinni siinä etukannella. Lehmät oli kiinni, mutta siat oli laatikossa.

Ja ku se ol yötä siinä Leskelän rannassa, niin sille emännälle annettiin perunoita ja maitoo, ja voita ja munia. Ja sitten kesällä tietenkii puutarhasta kaikenlaista. Ja posti kulki sen laivan mukana.
Ja se posti oli neiti-ihminen, niin sillon ennen, rospuuton aikaan, kun ei pystynyt hevosella käymään kaupungissa postilla, eikä vielä Saaristo kulokena, nii se kuulemma oli jalakasi selässä kantanu sen postisäkin Särkilahteen.
Ol siitä varmaan joku kakstoista kilometriä. Ja sinnehä ei ollu minkäänlaista tietä. Näin oli kerrottu ja, että se rantaa pitkin polokuja ja rantakiviä pitkin kuloki.

Sitten myöhemmin, kun Turtiisen isäntä ajo hevosella talavella postia kolomena päevänä viikossa. Ja tietysti ilemasta riippu, miten noppeesti se tul, ni sinne Turtiaisen tuppaan män postin uottajia paljon.
Se kävi kaupungista aina postin. Sinne ois kolomekymmentäkaheksan kilometrii linnuntietä, mutta tietysti hevosella suarien kautta, ja en ossoo sannoo miten pitkä matka. Ja se ol iltasella, myöhäällä vasta se hevoskyyti siellä Saukolla.

Myöhäähä sinne vasta tulj sähköt ja puhelin. Se puhelin ol sellanen, että kun siinä postitalossa ol puhelinkeskus, 09, nii talossa oli puhelin, jota kammesta kierrettiin, ja sitten se vastas se keskus. Ja sitten pyyvettiin yhistämmään, mihinkä nyt haluttiin.

Nykyäähän ei tarvihe pyytää. Yhistyy iha itesttää, ja koko ajan ja ympär mualimmaa.
Kun ympärillä on mahottomasti melua ja ristiriitaisuuksia, ettei kykene keskittymmään oikkein mihinkään ja tuntuu, että puuttuu kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja sitä meille kuuluisaa sisua omaan kasvuun ja kehittymiseen. Tassuttele silloin katajan luo. Sisäänhengitä katajan kanssa kärsivällisyyttä ja sitkeyttä. Uloshengitä hälyt ja kokoonkäperryttävät ajatukset…anna katajan puhdistaa. Taikka eti nuotiopaikka ja tee tulet!!!

Kun oikein hirveen tylsä päivä osuu kohalle, niin työnnä tekniset härpäkkeet syrjään ja mäne istummaan rantakiville tai rantametän kannon nokkaan. Kiskase nuamalle niin tylsä ilime, kun ikinä ossaat ja sano iänneen kolome kerttaa: tylsää, tylsää, tylsää. Ja uloshengityksellä samalla tavalla, kolmasti: tylsää, tylsää, tylsää. Jatka niin pitkään, kun jaksat ja sitten pomppaa ylös ja hihkase, jotta: kiitos, kiitos, kiitos!

Tuossa rantakivillä voi muuten hyvinnii nähä norpan. Kahtelehan sinne päin, jos sattuis näkymmään.

Puhujana näyttelijä Matti Muhonen.
Kaikki oikeudet pidätetään.