Riihisaari Blues on jälleen syksyn musiikillinen valopilkku Savonlinnassa
tiistaina 28. lokakuuta 2025Ainutlaatuinen Savonlinnan museon oma bluesmusiikin festivaali järjestetään tänä vuonna jo viidettä kertaa. Marraskuun toisena viikonloppuna luvassa on taattua musiikillista museotunnelmaa 173-vuotiaassa Riihisaaren tiilimakasiinissa, 550-vuotiaan Olavinlinnan kansallismaisemassa.

Yksi maamme omaleimaisimmista musiikkitapahtumista, Savonlinnan museon oma Riihisaari Blues jatkaa musiikillista taivaltaan. Savonlinnan Riihisaaressa, Olavinlinnan kansallismaisemassa järjestettävä tapahtuma on jo vakiintunut tärkeäksi osaksi itäisen Suomen syyskauden tapahtumatarjontaa. Tapahtuman näyttämönä toimii jälleen Riihisaaren tiilimakasiini ja konserttitilana on museon näyttelysali, jonne luodaan rento olohuonemainen klubitunnelma. Museolla kuullaan perjantain ja lauantain konserteissa hieno kattaus pohjoismaista bluesia – sekä pitkän linjan tekijöitä että nuorempaa muusikkokaartia.

Perjantain ohjelmassa on kaksi kokenutta ja taidokasta blueskokoonpanoa. Duo Tim Lothar & Peter Nande lähestyy bluesia spontaanisti ja viihdyttävästi. Kaksi kokenutta muusikkoa tuottavat vakuuttavan sekoituksen akustisista bluestyyleistä luonnollisella, rennolla otteella. Molemmat on valittu kotimaassaan Tanskassa Vuoden bluesartisteiksi. Duoa täydentää myös Ismo Haavisto, joka on yksi Suomen lahjakkaimmista bluesmuusikoista ja myös toinen Riihisaari Bluesin perustajista ja kantavista voimista.

Ruotsalais-englantilais-suomalainen Trickbag on yksi Euroopan kovimmista livebluesbändeistä. Yli 20 vuoden ajan se on hurmannut yleisöjä taituruudellaan ja energisellä lavashow’llaan. Kokoonpanossa nähdään mm. karismaattinen laulaja Tommy Moberg, huuliharppumestari Steve Weston ja Suomen oma blueskitaristi Tomi Leino.

Lauantaina anti täydentyy toisella bluesduolla, jonka jälkeen ilta huipentuu bluesista ammentavaan, tanssittavaan soul-henkiseen tunnelmaan. Lady Fiery & Voodude on jyväskyläläinen bluesduo, jossa pitkän linjan muusikot Suvi Uura ja Heikki Halonen vievät kuulijat matkalle Delta- ja Chicago-bluesin syvyyksiin. Soundia höystetään Etelän voodoovivahteilla.

Illan toinen esiintyjä Julye Blom on autenttinen ja sielukas artisti, jonka musiikissa kuultavissa ovat vanhan soul-, blues-, jazz- ja rock n roll -musiikin juuret. Hänen musiikkinsa ammentaa inspiraatiota 60- ja 70-luvun soundeista, mutta rikkoo rohkeasti rajoja. Karismaattisen ja kaunisäänisen solistin rinnalla bändissä soittavat kitarassa Joni Vierre, bassossa Juuso Lepistö, rummuissa Antti-Pekka Rissanen ja koskettimissa Miika Aukio.
Tärkeänä osana tapahtumaa Riihisaaren konserttitilassa on esillä Kaihon Kultamaa -näyttely, joka esittelee Malla Hukkasen valokuvia Aki Kaurismäen elokuvatuotannoista. Musiikki on tunnetusti tärkeässä roolissa läpi Kaurismäen tuotannon, ja vanha blues soi monessa hänen elokuvassaan. Hukkasen tunnelmalliset valokuvat, läpi leikaten koko Kaurismäen tuotannon, sopivatkin erittäin hyvin bluestapahtuman tunnelmaan. Myös muut Riihisaaren näyttelyt ovat auki ja tutustuttavissa koko tapahtuman ajan.
– Olavinlinna 550 vuotta, Riihisaari Blues 5 vuotta – perässä tullaan!, toteaa toinen tapahtuman perustajista, museonjohtaja Nikke Kaartinen. –On todella hienoa, että Riihisaari Bluesin tarinassa on päästy jo viidenteen vuosikertaan.
Tänä vuonna festivaali juhlistaa myös Riihisaarta hallitsevana Vuoden höyrylaivavarustamona, ja tapahtuman julisteessa onkin tähän sopien yksi Riihisaaren museohöyrylaivoista, tervahöyry s/s Mikko. –Tämänkin tapahtuman kautta saamme Riihisaarelle ja museohöyrylaivoillemme koko ajan uusia ystäviä. Oma kotoisa museofestivaalimme tarjoaa ihmisille vuosittain valon pilkahduksia bluesin sinisin sävelin keskelle marraskuun pimeyttä. Tästä on iloksemme jo muodostunut monille syksyn perinne.

Riihisaari Blues täydentää ja monipuolistaa osaltaan Savonlinnan mielenkiintoista ympärivuotista tapahtumatarjontaa. Tapahtuman on tästäkin eteenpäin määrä jatkua vuosittaisena musiikkitapahtumana, kotinaan Riihisaaren museo ja museon alue. Riihisaaren ja Olavinlinnan kansallismaiseman puitteet toimivat ympäri vuoden kiinnostavana tapahtumien järjestämispaikkana ja ihmisten kohtaamispaikkana.
Riihisaari Blues -tapahtuman suunnittelusta ovat jälleen vastanneet bluesmuusikko Ismo Haavisto ja museonjohtaja Nikke Kaartinen. Visuaalisesta ilmeestä vastaa Jani Mahkonen. Riihisaari Blues -illoissa on baaritarjoilu. Tapahtuman järjestää Riihisaari – Savonlinnan museo, yhteistyökumppaneineen. Tapahtuman liput ovat myynnissä Riihisaaressa. Lippuvaraukset ja tiedustelut: Riihisaari – Savonlinnan museo / asiakaspalvelu, sähköpostitse: riihisaari@savonlinna.fi ja puhelimitse 044 417 4466.
RIIHISAARI BLUES 2025
7.-8.11.2025
Riihisaari – Savonlinnan museo
OHJELMA
PE 7.11. KLO 19:
PETER NANDE & TIM LOTHAR (DK)
FEAT. ISMO HAAVISTO
&
TRICKBAG (SE/UK/FI)
Liput: 35 euroa
LA 8.11. KLO 19:
LADY FIERY & VOODUDE (FIN)
&
JULYE BLOM (FIN)
Liput: 35 euroa
Yhteislippu PE+LA: 60 euroa
Näyttely konserttitilassa:
KAIHON KULTAMAA – Malla Hukkasen valokuvia Aki Kaurismäen elokuvatuotannoista
Riihisaari Blues -illoissa on baaritarjoilu.
LIPUT
Liput ovat myynnissä Riihisaaressa. Lippuvaraukset ja tiedustelut: Riihisaari – Savonlinnan museo / asiakaspalvelu, sähköpostitse: riihisaari@savonlinna.fi ja puhelimitse 044 417 4466.
35 euron hintaiset konserttiliput voi ostaa ennakkoon Riihisaaresta tai ovelta tuntia ennen. Yhteislippu molempiin iltoihin on 60 euroa. Ovet avataan klo 18 ja konsertit alkavat klo 19.