Hyppää sisältöön

MYSTINEN PUUTARHA – Veijo Rönkkösen kaksoisvalotuskuvia

Valokuvia näyttelysalin seinällä

Veijo Rönkkönen (1944–2010) loi viidenkymmenen vuoden aikana Parikkalan Koitsanlahteen elämää suuremman fantasiapuutarhan. 560 moni-ilmeistä ja -aiheista betonipatsasta yhdessä satojen erilaisten kasvien kanssa muodostavat kokonaisuuden, joka on maailmanlaajuisestikin yksi tärkeimmistä yhden ihmisen taiteellisista aikaansaannoksista. 

Patsaspuisto ja sen tekijä tunnetaan ensisijaisesti veistoksistaan. Suurelle yleisölle tuntemattomampi luovuuden alue oli Veijon kiinnostus valokuvaamiseen. Valokuvien ottaminen, filmien kehittäminen ja mustavalkoisten kuvien vedostaminen oli hänen harrastuksensa 1960-luvulta lähtien. Vuosina 1993–1995 Rönkkönen otti filmikameralla satoja kahteen kertaan valotettuja kuvia. 

Riihisaaren näyttelyssä nähdään valikoitu otos Veijo Rönkkösen kaksoisvalostuskuvia. Kuvista tehdyt suurennokset ja videoprojisoinnit muodostavat yhtenäisen, installaatiomaisen teoksen. Näyttelyn suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Kulttuuriyhdistys Maailmanpylväs ry:n Kimmo Heikkilä ja Atte Paju. Maailmanpylvään pääasiallisena tarkoituksena on vaalia ja tuoda esille Veijo Rönkkösen elämäntyötä. Oleellisena osana näyttelyä on Patsaspuistosta inspiraation saanut äänimaailma, jonka on suunnitellut Ami Hassinen/Nemesis-yhtye.

Lue lisää tiedotteesta.

MYSTINEN PUUTARHA – Veijo Rönkkösen kaksoisvalotuskuvia, 21.1.– 24.4.2022 Riihisaaressa.