Hyppää sisältöön

Kivaa puuhaa omalla porukalla!

Aina museovierailulle ei tarvitse tilata omaa opasta. Joskus oman ryhmän aikataulu saattaa olla myös epävarma tai niukka. Riihisaaressa löytyy valmista tekemistä myös tässä tapauksessa.

Kivaa puuhaa omalla porukalla!

Tule viettämään ryhmäsi kanssa toimelias yhteinen hetki museon näyttelyissä. Pienryhmät pääsevät tekemään mukavia etsintätehtäviä ja rasteja itsenäisesti ympäri museon eri näyttelysaleja.

Aikataulun salliessa ryhmällä on myös mahdollisuus katsoa sympaattinen filmi uhanalaisen saimaannorpan elämästä (n. 13 min).  Toisena vaihtoehtona on animaatio loisteliaasta, vuonna 1874 rakennetusta Salama-laivasta, joka vietti yli 70 vuotta järven pohjassa (animaatio, n. 9 min).

Saliin mahtuu maksimissan n. 30 henkeä / filmiesitys. Suuri ryhmä voidaan jakaa kahdelle esityskerralle.

Ryhmän oman aikataulun mukaan mahdollisuus myös itsenäiseen kiertelyyn Riihisaaren näyttelyissä ja museokaupassa sekä portaittaiseen omatoimievästelyyn.

Seinällä iso värillinen kuva punaisista venevajoista eli vesirajassa olevista rakennuksista, joissa säilytettiin veneitä. Kuvan edessä lapsia, jotka näkyvät vain mustina silhuettihahmoina.

Paikka: Riihisaari – Savonlinnan museo, museon sisätiloissa
Kesto: n. 30 min ->
Suositusikä: n. 2–9-luokat
Tilattavissa: ympäri vuoden

Valitse tämä etenkin, jos
– ryhmänne koko on suuri, maks. 60 hlöä
– aikataulunne on epävarma tai teillä on vähemmän aikaa
– toimii myös pienemmällä ryhmällä ja reilulla aikataululla
Hinta:
– savonlinnalaiset koululaisryhmät: maksuton
– muut koululaisryhmät: 50 € / filmiesitys
– sisäänpääsymaksu 0 €, myös ryhmän mukana tulevilla maksimissaan viidellä aikuisella.

Lisätiedot ja varaukset

Asiakaspalvelu Riihisaari

Puh. 044 417 4466

Osoite: Riihisaari 1, 57130 Savonlinna

Käyntiosoite: Riihisaari

Sähköposti: riihisaari@savonlinna.fi