Hyppää sisältöön

ERIK JA MARTTI – Erik Bruunin Oopperajuhlajulisteita vuodesta 1977

Maamme kansainvälisesti tunnetuimman graafisen suunnittelijan Erik Bruunin (s. 1926) ja Savonlinnan Oopperajuhlien yhteistyö alkoi vuonna 1977 Oopperajuhlien silloisen taiteellisen johtajan, oopperalaulaja Martti Talvelan (1935–1989) aloitteesta. Yhteistyö jatkui vielä pitkään Talvelan johtajakauden päätyttyä, aina 2000-luvun alkuvuosiin asti.

Mies ja julisteita takana seinällä.
Erik Bruun ja julisteet 1980-luvulla.

Yli kaksi vuosikymmentä kestäneen yhteistyökauden aikana Bruun toteutti Oopperajuhlille ikonisia julisteita, logoja, konserttiohjelmia ja juhlakirjoja. Edelleen työskentelevä taiteilija on pitkän uransa aikana suunnitellut satoja julisteita, kymmeniä postimerkkejä, seteleitä, exlibris -merkkejä, julkaisuja ja miltei jokaisen suomalaisen tuntemia yrityslogoja.

Oopperalaulaja Martti Talvela teki mittavan kansainvälisen uran, jonka aikana hän vieraili useissa merkittävissä oopperataloissa Bayreuthista Wienin valtionoopperaan, Milanon La Scalaan ja New Yorkin Metropolitaniin. Savonlinnan Oopperajuhlia hän johti vuosina 1972–1979 ja teki tässä tehtävässä merkittävää työtä suomalaisen oopperataiteen hyväksi. Talvela oli ensimmäiseltä koulutukseltaan kansakoulunopettaja. Lauluopintojaan hän suoritti Suomen jälkeen Tukholmassa, josta myös käynnistyi hänen kansainvälinen uransa. Jo tätä ennen hän oli debytoinut solistina Suomen Kansallisoopperassa.

Erik Bruunin ja Oopperajuhlien yhteistyön taustalla oli hänen ja Martti Talvelan välinen ainutlaatuinen ystävyys ja keskinäinen kunnioitus. Intohimoinen suhtautuminen ”kvaliteettiin” sekä ohjasi ja että yhdisti molempien työtä. Erik Bruun loi Oopperajuhlille selkeästi tunnistettavan ilmeen, josta riittää ammennettavaa vielä tänäkin päivänä.

Näyttelyn ovat toteuttaneet yhteistyössä Riihisaari – Savonlinnan museo, Savonlinnan Oopperajuhlat ja Bruun Design.

ERIK JA MARTTI – Erik Bruunin Oopperajuhlajulisteita vuodesta 1977, Riihisaari – Savonlinnan museo 10.6.–11.09.2022.