Hyppää sisältöön

Aave ja merimies - Tatuointien historiaa

Tyypillisin tatuoitu kansalainen oli muutaman vuosikymmenen takaisessa Suomessa merimies.  Myös siviilissä olleet vangit erottuivat tatuointeineen katukuvasta. Mikäli näiden lisäksi joku muu kantoi pysyviä kuvia ihollaan, ei se vaatteiden alta juurikaan näkynyt. Tapa tatuoida kaulaa, kämmenselkiä ja kasvoja on Suomessa yleistynyt toden teolla vasta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana.

Ruosteenvärisiä naruja mutkalla ja samanvärisiä metalliosia. Taustalla tekstiä englanniksi.
Yksityiskohta Robinsonin Tatuointimuseon vitriinistä. Kuva: Riihisaari – Savonlinnan museo.

Varsinaiset tatuointiliikkeet rantautuivat Suomeen 1980-luvulla. Sitä ennen tatuointitekniikka pysyi pitkään harvojen salaisuutena. Rohkeimmat matkustivat Kööpenhaminaan, jossa Suomesta katsottuna sijaitsi lähin virallinen, tunnettu tatuointiliike. Kotimaisille merimiehille Kööpenhaminan Nyhavn onkin ollut suoranainen tatuointien hankinnan pyhiinvaelluskohde.   

Aave ja merimies -näyttely perustuu Saksassa syntyneen britin ja maailmankansalaisen William ”Willy” Robinsonin kokoelmaan. Robinson on vuosien ajan kerännyt esineitä tuhansilta tatuointistudioilta eri puolilta maailmaa. Lopputuloksena on maailman suurin kokoelma tatuointiaiheisia esineitä ja taideteoksia, joista osa on esillä Robinsonin Tatuointimuseossa Leppävirralla.

Robinsonin Tatuointimuseon toinen perustaja Janne Penttinen alkoi perehtyä tatuoinnin historiaan jo viime vuosituhannella. Näyttelyn tekstit ovat suurelta osin Penttisen käsialaa. Esineiden tiedot on saatu William Robinsonilta.

Tatuointeihin liittyy yhä edelleen mystiikkaa ja jopa taikauskoisia käsityksiä. Koko alaa pidettiin aikoinaan puolilaillisena ja arveluttavana. Tästä huolimatta huikea määrä ihmisiä ympäri maailman kantaa mustetta ihollaan.

Aave ja merimies – Tatuointien historiaa, 18.2.–27.9.2026, Riihisaari – Savonlinnan museo.