Hyppää sisältöön

Riihisaari Blues tärähtää jälleen Savonlinnassa

Savonlinnan syksyssä kuullaan jälleen tasokasta bluesia, kun Savonlinnan museon oma Riihisaari Blues -festivaali järjestetään Olavinlinnan kansallismaisemassa toista kertaa marraskuun toisena viikonloppuna.

Yleisöä isossa salissa blues-konsertissa.
Tunnelmaa vuodelta 2021. Kuva: Riihisaari – Savonlinnan museo / Timo Seppäläinen.

Riihisaari toimii marraskuun hämärissä jälleen tunnelmallisena kotina museon omalle bluesmusiikin festivaalille. Viime vuonna suuren suosion saanut musiikkitapahtuma järjestetään nyt toista kertaa. Tapahtuman päänäyttämönä toimii Riihisaaren 170-vuotias tiilimakasiini ja konserttitilana on Savonlinnan museon näyttelysali, jonne luodaan rento olohuonemainen klubitunnelma.

Festivaalin ohjelma koostuu 10.–13.11. järjestettävistä tapahtumista.

Perjantain ja lauantain komeaan esiintyjäkaartiin Riihisaaressa kuuluvat brittiläislähtöinen blues & roots -pianisti Louie Digman, alan suomalaiseen aateliin lukeutuva Tohtori Helanderin bluestrio Dr. Helander & Third Ward, ympäri maailmaa jo 40-vuoden ajan bluesin ja juurimusiikin kanssa kiertänyt kitaristi-laulaja Dik Banovich, Suomi-bluesin lipunkantaja ja Riihisaari Bluesin perustajajäsen Ismo Haavisto sekä saksofoneineen New Orleans hengessä sykkivä kuusihenkinen Masa Orpana Honk. (Huom! Perjantain esiintyjä vaihtunut sairastapauksen vuoksi).

Tänä vuonna festivaali laajentuu myös Savonlinnan Kulttuurikellarille, jossa torstain etkoklubilla varaslähtönä tapahtumaan kuullaan loistavaa Maria Hänninen & Olli Siikanen Duoa, ja sunnuntaina festivaalin päätteeksi rentoudutaan ruuan ja levymusiikin parissa bluesiltapäivässä. Samaten Savonlinnan Kulttuurikellarilla on vuoden loppuun esillä näyttely MR. BLUES, PEPE AHLQVIST – Jani Mahkosen valokuvia ja levynkansia. Riihisaaressa on tapahtuman aikana teemaan sopien myös levymyyntiä.

Riihisaari Blues -festivaali täydentää ja monipuolistaa osaltaan edelleen Savonlinnan mielenkiintoista ympärivuotista tapahtumatarjontaa ja tarjoaa musiikillisen piristyksen keskelle pimeintä syksyä. Riihisaaren ja Olavinlinnan kansallismaiseman puitteet toimivat ympäri vuoden kiinnostavana tapahtumien järjestämispaikkana ja ihmisten kohtaamispaikkana.

– Blues sopii juurevan Riihisaaremme miljööseen mitä parhaiten, toteaa vuosittain järjestettävän tapahtuman perustajiin kuuluva museonjohtaja Nikke Kaartinen. Jo ensimmäisenä vuonna saatu palaute oli niin positiivista ja innostus suurta, että huomasimme tällaiselle tapahtumalle todella olevan tilausta. Oman musiikkitapahtuman kautta voimme monipuolisesti tuoda esille museomme ja kohteemme teemoja uudessa valossa, komeassa ja ainutlaatuisessa ympäristössä.

Tapahtuman suunnittelusta ovat vastanneet bluesmuusikko Ismo Haavisto ja museonjohtaja Nikke Kaartinen. Visuaalisesta ilmeestä vastaa Jani Mahkonen, ja ruoka- ja juomatarjoilusta Kulttuurihanat. Tapahtuman järjestää Riihisaari – Savonlinnan museo yhteistyökumppaneineen.

Tapahtuman liput ovat myynnissä 20.10. lähtien Riihisaaressa. Lippuvaraukset ja tiedustelut: Riihisaari – Savonlinnan museo, asiakaspalvelu sähköpostitse: riihisaari@savonlinna.fi ja puhelimitse 044 417 4466.

Riihisaari Blues -tapahtuman lisätiedot osoitteesta: www.riihisaari.fi

RIIHISAARI BLUES 10.-13.10.2022

Riihisaari, Savonlinna
Ohjelma

Huom! Perjantain esiintyjä vaihtunut sairastapauksen vuoksi.

Riihisaari Blues – torstai:
To 10.11. klo 19 Kulttuurikellari
Etkoklubi: Maria Hänninen & Olli Siikanen Duo
Liput: 20 € / Museokortilla 15 €

Riihisaari Blues – perjantai:
Pe 11.11. klo 19 Riihisaari
Louie Digman (UK)
Dr. Helander & Third Ward
Liput: 35 € / (Yhteislippu pe + la 60 €)

Riihisaari Blues – lauantai:
La 12.11. klo 19 Riihisaari
Dik Banovich (FR) & Ismo Haavisto
Masa Orpana Honk
Liput: 35 € / (Yhteislippu pe + la 60 €)

Riihisaari Blues – sunnuntai:
Su 13.11. klo 13–16 Kulttuurikellari
Bluesiltapäivä: Bluesia lautasella ja levylautasella
Vapaa pääsy

Tapahtumapaikat:

Riihisaari – Savonlinnan museo, Riihisaari, Savonlinna

Savonlinnan Kulttuurikellari, Olavinkatu 34, Savonlinna

www.riihisaari.fi

Lue lisää Riihisaari Blues -sivuiltamme.