Hyppää sisältöön

KUIN MUUTTUVA UNI – Maalauksia ja valokuvia

maalaus
Ville Löppönen: Fear Changes II from the series Phase of Metamorphosis in Cycle of Evolution, 2020, akryyli, öljy ja öljypastelli kankaalle.

Syksyllä 2020 kuvataiteilija Ville Löppönen ja hänen vaimonsa valokuvataiteilija Anni Löppönen muuttivat perheineen Joensuusta Savonlinnaan, Villen ja Annin vanhaan kotikaupunkiin. Molemmat kokivat, että muutaman vuoden tauon jälkeen olisi tarpeellista ja hyvä tehdä näyttely Savonlinnaan, jossa Löppösten teoksia on edellisen kerran ollut esillä Nälkälinnanmäellä Savonlinnan Uusi Taidemuseo -tapahtumassa 2017.

Taitelijapariskunta on toteuttanut useampia yhteisnäyttelyitä, joista viimeisin Hyvinkään taidemuseossa 2019 nimellä Hiljaisuuden manifesti. Ville Löppönen toimi tuon näyttelyn kuraattorina. Joensuun taidemuseossa Ville ja Anni Löppönen esittelivät teoksiaan kahdestaan 2015 nimellä Sisäinen linna. He olivat yhdessä mukana myös Sami Yaffan Espoon Kulttuurikeskukseen kuratoimassa Korona Kollektiivi -näyttelyssä alkusyksystä 2020. Molempien taitelijoiden teoksia on nähty niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin.

Savonlinnan museossa Riihisaaressa esitellään uusia teoksia, jotka ovat nyt esillä ensimmäistä kertaa. Löppösiä yhdistää taiteilijoina ihmisyyden ja ihmisen sisäisyyden tutkiminen, jota he molemmat ovat viime aikoina tehneet lasten ja tilan kuvaamisen kautta. Anni valokuvin ja Ville maalaten.

Lue lisää tiedotteesta.

KUIN MUUTTUVA UNI – Maalauksia ja valokuvia, 21.1.–20.3.2022 Riihisaaressa.