Hyppää sisältöön

SUOMEN ITÄ VALOKUVISSA

Nuori nainen tupakoi alasti järven rannalla.
Kuva: Nuori nainen tupakoi, Puumalan Lietvesi 1989 / Ari Jaskari.

Suomen itä valokuvissa on hauska ja haikea tarina ihmisistä, luonnosta ja rajoista. Se kertoo idän sankareista – kehrääjäneidoista, tukkijätkistä, metsästäjistä ja evakkoäideistä, mutta myös varhaisesta teollistumisesta, nykyaikaisen elämäntavan rakentumisesta ja arvojen muuttumisesta.

Tunnemme idän sinertävien vaarojen, suurten metsien ja vuolaiden vesien maana, jonka maisema ja ihmisten olemus muuttuvat vähitellen etelästä pohjoiseen kuljettaessa. Näyttely kartoittaa myyttisen Savon, Karjalan ja Kainuun kuvastoa 1860-luvulta alkaen.

Kokonaisuus paljastaa, miten Suomen itää on haluttu 150 viimeksi kuluneen vuoden aikana esittää. Mukana ovat idän tärkeimmät kuvaajat I. K. Inhasta Arno Rafael Minkkiseen ja 2020-luvun dokumentaristeihin. Lisäksi esillä on monia aiemmin tuntemattomia valokuvalöytöjä.

Näyttely ja siihen liittyvä julkaisu on koottu julkisista arkistoista ja nykykuvaajien omista kokoelmista. Jokainen museoripustus on hieman erilainen, ja Savonlinnan Riihisaaressa painottuu Saimaan merkitys aluetta yhteen sitovana väylänä. Kokonaisuus on syntynyt osana tutkija, toimittaja Riitta Raatikaisen Itä-Suomen yliopiston humanistisessa osastossa tehtävää väitöstutkimusta ja Kuvattu Karjala -hanketta.

Yhteistyössä:
Museovirasto, Pohjois-Karjalan museo, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, Etelä-Karjalan museo, Museovirasto, Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, Koneen säätiö, Finnfoto – Suomen valokuvajärjestöt ry sekä Patricia Seppälän säätiö.

Lue lisää tiedotteesta.

SUOMEN ITÄ VALOKUVISSA, 14.1.– 18.4.2022 Riihisaaressa.