Hyppää sisältöön

Unohdetut kuvat puhuvat luhistuvan talon alta: näyttely ja levy

Romahtamispisteessä sinnittelevän talon alapohjasta löytyneistä lasinegatiiveista versoo uutta. Eriasteisesti vaurioituneiden kuvien aaveet materialisoituvat poikkitaiteellisessa näyttelyssä Riihisaaressa, Savonlinnan museossa. Samasta lähteestä syntyi myös musiikkia, jonka levynjulkaisemiskeikka on yhtyeen ainut tulossa oleva live-esiintyminen.

Viimeinen ranta III / Ville Erkki Tarke.

Perjantaina 15. syyskuuta avautuva Solmu ajassa -näyttely on kokonaisuus, joka syntyy monitaiteilija Lauri Ainalan (s.1982), kuvataiteilijoiden Sini Kososen (s.1987) ja Ville Erkki Tarken (s.1987) sekä äänitaiteilija/valokuvaaja Juho Liukkosen (s.1985)yhteisponnistuksena.

Näyttelyn alkusysäyksenä ja pohjana toimii taiteilijoiden sattumalta tekemä löytö: Savonlinnan kaupungin omistaman, erittäin rapistuneen ja purkutuomion saaneen, Solmun talona tunnetun rakennuksen alapohjassa lojui satoja vanhoja lasinegatiiveja, osin maahan hautautuneina.

Useissa laseista eroosio oli tehnyt jo tehtävänsä ja kuvat kokonaan hävinneet. Joissakin taas aika on maalannut hahmoista aavemaisia ja repaleisia varjoja, toisissa kuva on säilynyt täysin. Kuvissa on välähdyksiä niin nuorista, aikuisista kuin perheistäkin. Rakennuksessa toimi valokuvaamo Olavi vuoteen 1975 saakka. Kuvat on mitä todennäköisimmin ottanut valokuvaaja Paavo Sihvonen. Niiden löytyminen solmi yhteen Paavon ikuistamien menneisyyden ihmisten kertomukset ja nykyhetken: löydön tehneet taiteilijat sekä kuvien herättämät uudet tarinat ja visiot.

Kaikki näyttelyn teokset pohjautuvat lasinegatiiveihin sekä niiden löytöpaikkaan, ja kukin taiteilija on käsitellyt tätä materiaalia omalla tavallaan. Lauri Ainalan teoksissa ääni ja kuva punoutuvat yhteen, äänen muuntuessa kuvaksi ja kuvan ääneksi. Sini Kosonen tuo näyttelyyn valokuvavedoksia, installaatioita sekä yhdessä Ainalan kanssa tekemiään videoteoksia. Ville Erkki Tarke on valokuvannut Solmun talon sekä ympäröivää miljöötä, ja mallintanut ne fotogrammetria-tekniikalla 3D-malleiksi, joista on sitten työstänyt videoita ja valokuvia. Juho Liukkosen kauniit valokuvat avaavat sekä talon kohtaloa, että prosessia näyttelyn takana. Ainala ja Liukkonen ovat luoneet näyttelylle kuviin sekä talon ääniin pohjautuvan äänimaiseman.

Kaksi ihmistä talon alla tutkimassa kamerat kädessä.
Kuva: Ville Tarke ja Lauri Ainala Solmun talon alapohjassa / Juho Liukkonen.

Solmu ajassa -projektissa on kyse valokuvista, säilyttämisestä, katoamisesta, hajoamisesta, unohtamisesta – kaupungin alitajunnan pyyhkimisestä vanhan rakennuskannan ja sinne kätkeytyvien muistojen tuhoutuessa. Näyttely on kaupunkikuvasta katoavan talon jäähyväiset, muistotilaisuus, joka valjastaa mielikuvituksen voiman vastustamaan aikamme banaalia ja näköalatonta mielenmaisemaa.

Näyttelyn lisäksi lasinegatiivien rappeutuneilta reunoilta versoi musiikkia: Lauri Ainalan luotsaaman, kansainvälisestikin arvostetun kulttiyhtye Paavoharjun uusi levy, nimeltään Yön mustia kukkia. Levy on jatkoa Fonal recordsin julkaisemille Yhä hämärää (2005) ja Laulu laakson kukista (2008) albumeille. Se on kerännyt kehuja jo ennen ilmestymistään 8. syyskuuta ulkomaisessa musiikkimediassa, kuten brittiläisessä The Wire -lehdessä: ”Paavoharju’s transcendental spell remains unbroken”. Sini Kosonen on käyttänyt levyn kansitaiteiden pohjana samoja Solmun talosta löytyneitä lasinegatiiveja. Myös levyn sanoitukset ovat saaneet inspiraationsa kuvista.

Levyn julkaisua juhlitaan samana viikonloppuna, kuin taidenäyttelyn avajaisia. Julkkarikeikka soitetaan Savonlinnassa, House of Olafissa lauantaina 16. syyskuuta. Esiintyminen on Paavoharjun ainoa, eikä muita keikkoja ole tulossa. Kyseessä on ainutlaatuinen tribuutti todelliselle unien Savonlinnalle.

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto, Taiteen edistämiskeskuksen Etelä-Savon taidetoimikunta sekä Alfred Kordelinin säätiön Savonlinnan rahasto.

Solmu ajassa -näyttelyyn on myös varattavissa toiminnallinen koululaisohjelma alakoululaisille. Lue lisää koululaisohjelmasta.

SOLMU AJASSA, 15.9.2023–14.4.2024, Riihisaari – Savonlinnan museo.