Hyppää sisältöön

Savonlinnaan suunnitellaan uutta kauppapaikkaa

Havainnekuva. Kuva ei vastaa yksityiskohtaisesti lopullista toteutusta.

Savonlinnan kaupunki ja rakennusyhtiö Lehto Group ovat neuvotelleet kaupparakennusinvestoinnista Savonlinnaan. Osapuolet solmivat aiesopimuksen, jonka tavoitteena on rakentaa uudet tilaa vaativan kaupan tilat Nojanmaahan.

Lehto Groupin tavoitteena on rakentaa ns. Nojanmaan Itäkeskukseen noin 12 000 kerrosneliömetrin suuruinen toimitila siten, että aluksi toteutetaan 6 000 k-m². Jatkoinvestointina selvitetään toista 6 000 k-m²:n kokoista rakentamishanketta. Rakennusinvestoinnin lisäksi Lehto Group aikoo hakea uuteen toimitilaan kaupallisia toimijoita.

– Kaupallisen investoinnin toteuttaminen on tullut mahdolliseksi, koska Parikkalan rajanylityspaikka muuttuu kansainväliseksi vuonna 2024. Tämä tuo Savonlinnan talousalueelle lisää ostovoimaa Venäjän puolelta. Kyse on Savonlinnan ulkopuolelta tulevista uusista kaupallisista toimijoista alueelle, kertoo hankejohtaja Joni Alatyppö Lehto Groupista.

Lehto Groupin rakennusinvestoinnin arvioidaan tuovan Savonlinnaan noin 40 – 60 pysyvää työpaikkaa riippuen lopullisista toimijoista.

– Rakennushanke vahvistaa Savonlinnaa kaupallisena keskuksena, vie Itäkeskuksen kehitystä eteenpäin ja tukee erinomaisesti kaupungin tavoitteita luoda edellytyksiä investointien mahdollistamiseksi ja pyrkiä sitä kautta lisäämään kaupungin kaupallista vetovoimaa sekä edesauttamaan uusien työpaikkojen syntymistä ja verotulopohjan vahvistumista Savonlinnaan, kaupunginjohtaja Janne Laine kertoo.

Kaupungin tarkoituksena on valmistella tontti rakennusta ja pysäköintialuetta varten sekä rakentaa alueelle tarvittava kunnallistekniikka ja katuyhteys kesällä 2021. Kaupungin rakentamistoimien määräraha menee kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Tontin rakennuskustannukset katetaan tontin myyntituloilla. Lisäksi toimitiloista tulee kaupungille kiinteistöverotuloa ja työntekijöistä kunnallisveroa.

Rakennusoikeutta Itäkeskuksen kaupallisella alueella on yhteensä noin 100 000 kerrosneliömetriä. Alueella sijaitsee ennestään Prisma, Carlson, K-Rauta ja Tokmanni.

Lehto Group on suomalainen rakennus- ja kiinteistöalan konserni, joka toimii valtakunnallisesti. Pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yhtiön toteuttamia suuria projekteja ovat esimerkiksi Oulun Ideapark, Suomen viidenneksi suurin kauppakeskus Kuopion Matkus, Vantaan DSV-logistiikkakeskus sekä rakenteilla oleva Seinäjoen Ideapark.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuus

Lehto Groupin hankejohtaja Joni Alatyppö ja kaupunginjohtaja Janne Laine aiesopimuksen allekirjoitustilaisuudessa.