Ajankohtaiset

Valtatie 14:lle tarvitaan tieinvestointi

Tiistaina 13. elokuuta 2019

Savonlinnan elinkeinoelämän vahva kehitysvaihe tulee nostamaan tulevaisuudessa merkittävästi valtatie 14:n liikennemääriä. Tämän hetkinen liikennöinti ja tulevaisuuteen varautuminen edellyttävät vt 14:n kehittämistä ja parantamista, jolloin tien palvelutasotekijät saataisiin vastaamaan tämän päivän vaatimuksia.

Kaupunginjohtaja Janne Laine esitteli tänään (13.8.) pidetyssä Valtatie 14 seminaarissa Savonlinnan kaupungin tavoitteita vt 14:n tieyhteyden perusparantamiseksi. Tavoitteena on kehittää tieosuuden näkemäaluetta sekä nopeusrajoituksen nostoa 100 km/tunnissa tieyhteysvälillä.

Valtatie 14 on Savonlinnan seudun tärkein tieyhteys, mutta se ei vastaa ominaisuuksiltaan eikä laadultaan nykyistä liikennöintiä. Savonlinnan elinkeinoelämässä on menossa vahva kehitysvaihe, joka on nostamassa merkittävästi tulevaisuudessa liikenteen määriä valtatiellä 14.

- Savonlinnaan on onnistuttu viime vuosina saamaan isoja mekaanisen metsäteollisuuden investointeja, joista viimeisimpänä ovat toteutuneet Metsäliiton iso kertopuutehdasinvestointi ja Sahakuution iso sahainvestointi. Savonlinnassa onkin Suomen suurin mekaanisen metsäteollisuuden keskittymä. Samoin elektroniikkateollisuuskeskittymämme on vahvistunut uuden paloturvallisuuselektroniikkatehdasinvestoinnin myötä. Vireillä on lisäksi kaksi isoa bioenergia-alan investointihanketta. Samoin Andritz vetoisella konepajateollisuuskeskittymällä menee lujaa ja vienti vetää. Kaikki nämä tarkoittavat raskaan liikenteen merkittävää kasvua vt 14 liikenneyhteysvälillä, kertoo kaupunginjohtaja Janne Laine.

Myös matkailussa on menossa myönteinen kasvu ja liikennemäärät ovat kasvussa. Vireillä on isoja kehittämis- ja investointihankkeita, jotka tulevat lisäämään matkailijamääriä merkittävästi. Vireillä on mm. tornihotelli-, risteilijä- ja Savonniemen matkailuinvestointihankkeet. Myös Parikkalan rajanylityspaikkahanke on myötätuulessa, joka toteutuessaan toisi vuonna 2030 noin 640.000 henkilöä lisää alueelle.

- Onnettomuusaste on pääteiden keskitasoa huonompi ja samoin tien kuntotaso. Kaikki nämä tekijät edellyttävät vt 14 perusparannushankkeen eteenpäinviemistä ja onkin erinomaisen hyvä asia, että tien suunnitteluhanke ollaan saamassa käyntiin, jatkaa Laine.

Valtatiet 5 ja 6 muodostavat koko Itä-Suomen yhteysväylät pääkaupunkiseudulle ja kansainvälisiin yhteyksiin. Niiden merkitys on ensiarvoisen tärkeää kaupan, teollisuuden ja henkilöliikenteen näkökulmista. Savonlinnan seutu liittyy näihin valtaväyliin valtatien 14 kautta (Juva, Vt5 – Parikkala, Vt6).