Ajankohtaiset

Mikko Ripatti on valittu Savonlinnan sivistystoimenjohtajaksi

Tiistaina 15. syyskuuta 2020

Kaupunginvaltuusto valitsi 14.9. kasvatustieteen tohtori Mikko Ripatin Savonlinnan sivistystoimenjohtajan virkaan. Ripatti aloittaa uudessa tehtävässään loppuvuodesta 2020.

Ripatti siirtyy Savonlinnan kaupungille Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun johtavan rehtorin tehtävästä. Vuosina 2000–2018 hän työskenteli Savonlinnan normaalikoulun johtavana rehtorina. Aiemmin hän on toiminut mm. Riihimäellä rehtorina ja Janakkalassa opettajana sekä koulunjohtajana.

- Olen kiitollinen valinnastani. Savonlinna on hieno kaupunki, ja sillä on paljon luontaisia vahvuuksia. Savonlinnan sivistystoimialalla on tehty hyvää työtä, ja opetuspalvelut ovat laadukkaita. Suhtaudun odottavin ja avoimin mielin yhteistyöhön, mitä esimerkiksi ammattikorkeakoulun uudet koulutukset mahdollistavat vaikkapa oppilashuollon ja koulu- ja vapaa-ajan liikunnan suhteen. Molemmat koulutusalat ovat myös perusopetuksen ja lukiokoulutuksen näkökulmasta äärimmäisen ajankohtaisia koulupudokkaiden sekä nuorten terveysongelmien valtakunnallisten määrien kasvaessa. Näihin haasteisiin vastaamisessa Savonlinna voi olla tulevaisuudessa suunnan näyttäjä ja Suomen kärkeä, Ripatti sanoo.