Ajankohtaiset

Savonlinnan kaupunki kustannustehokas omassa palvelutuotannossaan

Perjantaina 13. marraskuuta 2020

FCG Finnish Consulting Group Oy on tehnyt Savonlinnan kaupungille palvelujen nettokustannusten vertailua vastaavan kokoisten kaupunkien kesken. Jos esimerkiksi Mikkeli tuottaisi hallinnon, sivistystoimen ja teknisen toimen kustannukset asukasta kohti samalla kustannustasolla kuin Savonlinna, se voisi säästää jopa 22 miljoonaa euroa. Jos Savonlinna tuottaisi sotepalvelut samalla kustannustasolla asukas kohti kuin Mikkeli, Savonlinna säästäisi noin 13 miljoonaa euroa.

- Vertailun perusteella Savonlinnan kaupungin hallinnon ja palveluiden tuotantokustannukset ovat erittäin tehokkaat vertailukuntiin nähden. Haasteena kaupungin taloudessa on korkeat sotemenot, jotka taas ovat vertailukuntia kalliimmat, kertoo FCG:n tutkimuspäällikkö Heikki Miettinen.

Tehdyssä vertailussa on eritelty sosiaali- ja terveystoimen kustannukset sekä muut kunnan tuottamien palveluiden kustannukset omiksi osioikseen. Vertailussa on mukana Etelä-Savon toinen iso kaupunki Mikkeli sekä 10 muuta asukasluvultaan ja väestön ikärakenteeltaan Savonlinnan kaltaista kaupunkia.

Vuoden 2019 tilinpäätöstietojen perusteella FCG:n tekemän nettokustannusvertailun perusteella käy esille esimerkiksi, että jos

  • Savonlinnan tarvevakioidut sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset asukasta kohti olisivat vuonna 2019 olleet Mikkelin tasolla, Savonlinnan kaupunki olisi säästänyt vuositasolla 13,3 milj. euroa
  • Mikkelin muut palvelukustannukset kuin sotekustannukset (mm. hallinnon, sivistystoimen ja teknisen toimen kustannukset) asukasta kohti olisivat vuonna 2019 olleet Savonlinnan kustannusten tasolla, Mikkeli olisi säästänyt vuositasolla 22,2 milj. euroa.

Savonlinnan sosiaali- ja terveystoimen tarvevakioidut nettokustannukset vuonna 2019 olivat 3376 €/asukas ja Mikkelin 2974 €/asukas. Muut kuin sotekustannukset Savonlinnassa vuonna 2019 olivat 2079 €/asukas ja Mikkelissä 2496 €/asukas.

- Savonlinnan kaupungilla on ollut voimakas talouden tuottavuuden ja tehostamisen kehittämisohjelma. Vuodesta 2013 lukien kaupungin taloutta on sopeutettu yli 20 milj. eurolla, henkilöstöä on vähennetty noin 300 työntekijällä ja toimitilojen määrää on vähennetty noin 24 000 m2 verran, kertoo kaupunginjohtaja Janne Laine.

Tarvevakioidut menot on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama tilastollinen vertailuaineisto, joka tekee kuntien, sairaanhoitopiirien ja maakuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menot vertailukelpoiseksi ja ottaa huomioon alueen asukkaiden erilaiset palvelutarpeet.

Kaupungin omassa palvelutuotannossa esimerkiksi perusopetuksen menot oppilasta kohti ovat alle vertailukaupunkien keskiarvon. Tulevaisuudessa kuitenkin kouluverkkoon kohdistuu paineita, jos oppilasmäärät jatkavat laskuaan.

FCG:n tekemässä vertailussa on mukana Savonlinnan ja Mikkelin lisäksi Hamina, Iisalmi, Imatra, Jämsä, Kokkola, Lohja, Raahe, Raasepori, Rauma ja Varkaus.