Hyppää sisältöön

Autokaunottaret valtasivat Riihisaaren

Valokuvaaja Kimmo Taskisen nostalgia-autokuvat tarjoavat ihmeteltävää myös vähemmän autoista kiinnostuneille. Takavuosien veteraaniautot esitellään mielenkiintoisissa ja yllättävissäkin ympäristöissä, ja tarinat kuvausten takaa täydentävät näyttelykokemusta. Alasta kiinnostuneille on tarjolla myös faktoja autohistoriasta. Savonlinnan museon Ajettiinpa ennenkin -näyttelyssä Riihisaaressa lisämausteena nähdään oikea vuonna 1900 rekisteröity autovanhus Crestmobile sekä vanha kunnon Anglia.

Valokuvaaja Kimmo Taskinen Ajettiinpa ennenkin -näyttelynsä teosten äärellä. Kuva: Kimmo Taskinen.

Sulkavalta Etelä-Savosta kotoisin oleva valokuvaaja Kimmo Taskinen (s. 1967) on kuvannut lapsesta saakka. Luontokuvauksesta innostunut kuvaaja ajautui Helsingin Sanomien autokuvaajaksi puolivahingoissa. Hän mietti, miksei itse ollut juuri koskaan ennen lukenut lehtien autosivuja. Taskinen koki perinteiset parkkipaikalla kuvatut autokuvat tylsiksi.

– Ensimmäiset ottamani Helsingin Sanomien autokuvat olivat perinteistä tyyliä, mutta pian mukaan astui huumori. Huumoripitoisissa autokuvissa esiintyi vuosien saatossa mm. lehmäksi pukeutunut hahmo makkaran paistossa sekä palava lumiukko. Yleisöltä alkoi tulla välittömästi positiivista palautetta, nauraa Taskinen.

Myöhemmin vapaa-ajallaan Taskinen kiinnostui vanhoista autoista, jotka olivat nykyautoja kuvauksellisempia. Pelleily sai jäädä. Taustat vaihtuivat rosoisiin suljettuihin tehdashalleihin ja hulppeisiin kartanoihin sekä autoihin siltojen ja lentokoneiden suojissa eri vuodenaikoina. Syntyi useita valokuvakirjoja, kuten Timantteja autotallissa, Pyörän viemää, Tyyliä teille, Ratojen ja rallien valiot sekä Automuotoilun helmet.

Kimmo Taskisen pitkän autokuvausuran aikana kuvia kertyi loputon määrä. Hän haaveili valokuvanäyttelystä, jossa kuvat pääsisivät paremmin esille suurina pintoina. Ajettiinpa ennenkin -näyttelyn valokuvat ovat ennen julkaisemattomia arkiston helmiä. Näyttely suunniteltiin ehjäksi kokonaisuudeksi, jossa automalli tai kuvauspaikkakunta on toissijainen. Jokainen näyttelyyn valittu automalli on omalla tavallaan valloittava. Autokattaus koottiin yhteen ehjäksi kokonaisuudeksi valokuvauksellisin perustein. Näyttelyssä voi myös tunnelmoida auton käynnistysääniä sekä kuunnella autoaiheista musiikkia.

– Näyttelyssä esillä olevaan yhteen autokuvaan sisältyy valtavasti valmisteluja, aikatauluja ja epävarmuustekijöitä. Tunnen onneksi jo runsaasti vanhojen autojen harrastajia Suomessa sekä kokemuksen kautta parhaimmat paikat vanhojen autojen kuvaukseen ovat jo karttana omassa päässä. Mutta on myös huomioitava kaikkien osapuolten aikataulut: minun, autonomistajan ja vaikka jonkun tehdasalueen portinvartijan aikataulut. Säätilaakin pitäisi samalla pystyä tarkkailemaan. Kun on kyseessä valokuva, täytyy valon olla oikeanlainen. Säätila saattaa kuitenkin muuttaa viimehetkessä koko kuvauspaikan. Kaikki vaikuttaa lopputulokseen, ja joskus lopputulos yllättää, kertoo Taskinen.

Kimmo Taskinen on innoissaan, kun sai näyttelynsä kotiseutunsa parhaaseen näyttelypaikkaa Riihisaareen. Näilläkin kulmilla on kuvattu, mutta ei tähän näyttelyyn, vaan aiempiin kuvateoksiin.  Taskinen kokee roolinsa vanhojen asioiden säilyttäjänä tärkeänä.

– Minulla on jo aikamoinen kokoelma vanhoista autoista. Olen itse liian tumpelo korjaamaan vanhoja autoja, joten dokumentoin niitä tuleville polville tällä tavalla, toteaa Taskinen.

AJETTIINPA ENNENKIN – Kimmo Taskisen autovalokuvia, 30.9.2022 – 15.1.2023, Riihisaari – Savonlinnan museo.